keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Tervetuloa nuoren naisen kotiin

Rauhallista ja pakkasen hyydyttämää loppiaista! Pakkanen taitaa paukkua vähän joka puolella ja meillä se paukkuu -30 asteen verran ja boonuksena siihen olema saaneet vielä oikein kylmän tuulen. Sielä on siis aivan täydellinen keli tuulettaa petivehkeitä ja mattoja.

Tämä on mulle vuoden 2016 ensimmäinen postaus joten miepä kiitän tässä vaiheessa kaikista uuden vuoden toivotuksista joita tuohon edelliseen postaukseen niin ihanasti olitte kirjoittaneet. Kiitos ❤

Nyt pääsette kuvien välityksellä käymään kylässä meän esikoisen kodissa. 

Täällä asuu siis meän isompi piika, Petra 26v. joka työskentelee logopedina. Meillä on siis kaksi piikaa, Petra ja Paulina. 
Tornionjokilaaksossa on suurimmaksi osaksi tyttöjä kutsuttu piikoiksi. Sillä piika sanalla ei siis tarkoiteta palvelusväkeä :) 
Sitten meillä on tietysti tyttärien välistä poikakin mutta pojille ei taida olla sen kummempia kutsumanimiä, pojat on vain poikia ❤

Petran koti on pieni kerrostaloyksiö joka sijaitsee eteläruotsissa, Västra Götalandissa. Asuntonsa meän neiti on sisustanut tyttömäisen romanttiseksi. Kaikki huonekalut paitsi nukkumasänky on kierrätettyjä. 

Suomalaista tekoa oleva beige sohva sekä nojatuoli on ostettu kierrätyksestä. Retroinen sohvapöytä on myös vanha jonka kansi on vain maalattu veden sinivihertäväksi. Pieni keittiön pöytä ja tuolit ovat minun äidin ja isän vanhoja. He ovat joskus kauan sitten maalanneet ne valkoiseksi, mie päällystin vain istuinosat uudestaan. Nojatuolin edessä oleva pieni jakkara on myös kirppislöytö. Sen Petra on maalannut ja päällystänyt uudestaan. Peili ja melkein kaikki asunnossa olevat taulut ovat myös kirppislöytöjä samoin monet lasiesineistä. 

Mie olen erittäin tyytyväinen siihen että tyttö on käyttänyt sisustuksessa niin paljon kierrätettyjä huonekaluja ja esineitä. Taitaa olla tyär ainaki osittain äithiinsä tullu :)

Mukavaa illanjatkoa! Huomenna alkaa muuten mullaki taas työt.

Tiina





















t




20 kommenttia:

  1. Voi että, onpa kyllä kaunis koti ♥

    VastaaPoista
  2. Meilä kans kutsutaan tytärtä usein piikaksi <3
    Kaunis ja tyylikäs koti!

    VastaaPoista
  3. Ihana koti ja tuo olkkari varsinkin viehättää mua :) Minä jäin blogisi lukijaksi :) MUkavaa iltaa ja kivaa tulevaa työviikkoa :)

    VastaaPoista
  4. Kiva koti tytölläsi ja ihanaa kun ihmiset kierrättää. Monesti niistä löytyykin kivoja, laadukkaita ja edullisia löytöjä. Täällä kans kova pakkanen ja huomenna pölypunkit saa kyytiä, kun nakkaan kaikki kartanolle :) Tänään innostuin joulun riisumaan pois, kuusi kyllä vielä nököttää nurkassa, mutta sekin huomenna lähtee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi! Pakkanen senkun paukkuu vieläki ja ainaki mie saisin taas nakata petivehkeet päiväksi kartanolle :)

      Poista
  5. Todella kaunis koti! Kivoja yksityiskohtia kivasti. :)

    VastaaPoista
  6. Ihanaa kun esittelit tyttäresi kodin. Kauniita kierrätettyjä huonekaluja ja lämmin tunnelma <3

    VastaaPoista
  7. Ihana nuoren naisen koti! Ja wow mikä keittiö, niin mun makuuni!
    Suloista sunnuntaita sinne toiselle laidalle Suomea <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Teija! Mukavaa maanantai-iltaa täältä pohjoisesta ❤

      Poista
  8. Kiva on koti tyttärelläsi. Tuo piika-nimitys oli minulle aivan uutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina! Mie en oikein tiedä että millä alueilla tyttöjä kutsutaan piikoiksi, ainakin täällä tornionlaaksossa molemmin puolin rajaa :)

      Poista

Kommentti on aina kiva!