maanantai 26. lokakuuta 2015

Jokivarren lahja- ja sisustus LoisteMari

Heissan!

Mukavaa maanantai-iltaa ja uutta alkanutta viikkoa. Pimeys tulee taas aikaisemmin tuosta kellon taaksepäin siirtämisestä johtuen mutta ei anneta sen masentaa sillä kohta saa taas ottaa jouluvalot esille :)

Tänään mie ajattelin tutustuttaa blogini lukijat näin kuvien välityksellä aivan ihanaan pikku putiikkiin joka sijaitsee Tornionjokilaaksossa, Ylitorniolla. Tämä on ainakin kaikille Marimekon ja Aarikan ystäville oikea unelmakauppa.

Siispä tervetuloa Jokivarren lahja- ja sisustus LoisteMariin joka sijaitsee osoitteessa Alkkulanraitti 57, aivan Ylitornion kylällä.





Liikkeen omistaja Jatta Mäkikyrö istui kutomassa pieniä vaaleanpunaisia villasukkia juuri kun mie astuin kaupan ovesta sisään. Näky oli tosi söpö ja mie kyllä yritin houkutella häntä kuvaan sukkien, lankakerän ja sukkapuikkojen kans mutta en oikein siinä onnistunut.

Jatta on sairaanhoitajaksi opiskellut kolmen lapsen äiti joka on lokakuusta 2012 asti pitänyt LoisteMaria. Nykyisiin tiloihin LoisteMari siirtyi tämän vuoden elokuussa, juuri ennen liikkeen 3-vuotissynttäreitä.

Tuotemerkit jotka LoisteMarista löytyvät ovat esim. Marimekko, Arabia, Iittala, Artek, Aarikka, Aino, Laurie, Airam, Amanda B, Maileg, Puttipaja sekä Wilgem kosmetiikka.






Tällä hetkellä liikkeessä on Aarikan korujen, kynttilänjalkojen sekä tonttujen valikoimat parhaimmillaan. Jouluvaloja löytyy myös moneen makuun. Ihanaa Marimekkoa löytyy myös hyvät valikoimat ja uutuuksia on vielä tulossa lisää.

Jokivarren lahja- ja sisustus LoisteMarin FB-sivut löydät täältä.

Mutta mitäs se yrittäjä Jatta sitten harrastaa ja minkälainen sisustustyyli hänellä itsellään on?

Jatan harrastuksiin kuuluu musiikki sekä kuorolaulu. Hän on laulanut yli 5 vuotta ylitorniolaisessa Meän kuorossa.

Jatta tykkää suomalaisesta designista kuten Artekista mutta myös talonpoikaisrokokoosta. Vanhat, perityt huonekalut ovat hänelle myös tärkeitä, joten sisustustyylin vois sanoa olevan osittain romanttinen mutta silti moderni. Lempivärit sisustuksessa ovat valkoinen, musta ja harmaa.

Kysyin vielä Jatalta että mitkä tuotteet Ylitorniolla myyvät parhaiten ja vastaus oli että Marimekon vaatteet ja astiat. Astioista parhaiten Siirtolapuutarha ja Räsymatto.






Niinpä, mitäs mie tuohon voisin enää lisätä kuin että kuulun tuohon samaan Marimekosta tykkäävien joukkoon!

Haluaisin vain lisätä tähän loppuun että vaikka isoista marketeista ja netistä saa tänä päivänä melkein mitä vaan mutta älkää silti unohtako niitä teän lähellä olevia pieniä liikkeitä ja yrityksiä.

Ensi kerralla kun tarvit itselle jotain uutta tai vaikka lahjaa jollekkin niin käyppä ensin kattomassa siitä lähellä olevasta pikkuliikkeestä. Sieltä saat takuuvarmasti hyvää palvelua ja lahjat hienosti valmiiksi pakattuna :)

Mukavaa illanjatkoa!

-Tiina

























maanantai 12. lokakuuta 2015

Puhdas ikkuna parempi mieli

Huomenta!

Onkos siellä muita jotka tykkää että koko koti tuntuu likaiselta jos ikkunat on likaisia?

No, nyt ne alkaa olemaan viime hetket käsillä tälle ikkunanpesu-projektille, ainakin pohjoisessa.

Mie aloitin ikkunoiden pesun eilen ja sain noin puolet ikkunoista pestyä.

Herranjestas mikä homma, varsinkin nuo vintin ikkunat. Meillä on vanhat, ulospäin aukeavat ikkunat joista täytyy vielä avata välit.
Se onki semmosta vaarallista taiteilua kun täytyy roikkua puolelta toiselle että saa pestyä ikkunan molemmat puolet.

Oli niin vaarallista kuin oli niin onpa hyvä mieli kun näkee puhtaan lopputuloksen. Ainaki meän ikkunat oli tosi likaisia.

Tällä viikolla jatkuu projekti ikkunanpesu jolloin on saatava pestyä ainaki yks ikkuna illassa, toivottavasti ei ole kovin kylmä.

Seuraavaksi taidanki alkaa haaveilemaan uusista verhoista...

Eipä mulla tällä kertaa muuta kuin että hyvää alkanutta viikkoa ja puhdas ikkuna, parempi mieli :) Heippa!

-Tiina











sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Mökkeilyä

Perjantaina me menimä mökille töiden jälkeen, mie, mies ja karvalapsi. Tämä viikko on ollut pohjoisessa kylmä joten kyllähän mie sen arvasin jo etukäteen että mökillä on melko kylmä kun me sinne illalla menemme.
No, mittari näytti sisällä 6 astetta, onneksi oli kuitenki plussan puolella. Mies teki takkaan tulet ja sitten laitettiin vielä lämpöpuhallin ja sähköpatteri päälle.
Nukkumaan mennessä oli jo kuitenkin sen verran lämpöä että tarkeni kuitenki nukkua, mutta vaatteet päällä :)

Yhessä nuista kuvista näkee kuinka tuo meän pieni, harmaa poolopukupoika istuu suoraan lämpöpuhaltimen eessä.

Lauantaina me käväsimä Haaparannalla ja Torniossa. Siellä oli syysmarkkinat jotka me kävelimä vain läpi. Mitään ei tarttunut mukaan, muuten siellä oli myytävänä tosi paljon koreja sekä erilaisia puisia juttuja pikkuisille.

Tampereen Säästötexistä mie en oikeastaan koskaan osta itselle vaatteita mutta löysinpä tällä kertaa Novitan harmaakuviollisen neulosmekon. Sitä mie ajattelin lyhentää himpun verran koska mie tykkään enemmän tunikapituudesta jota voin käyttää kapeiden housujen kans.

Äidin tykönä kävimä kylässä ja sieltä ei tarvinut lähteä nälissään tälläkään kertaa, olipa äiti tehny niin makoisaa jauhelihalaatikkoa. No, sitten kun olimme syöneet niin mies hoksasi että hän haluaa punnita ittensä. Vielä oli herralla kuulema muutama kilo sataseen matkaa ;)
No siinä sitten innostuivat kaikki muutkin punnitsemaan itteänsä, mie, äiti, velipoika ja velipojan vaimo. Mie painoin saman verran ko minun veli joka on aika paljon minua pitempi joten pitäiskään alkaa liikkumaan vähän enemmän ja syömään vähemmän herkkuja. Himpun verran hankala homma tämmöselle karkkiharakalle...

Semmosta kuului meän viikonloppuun. Mukavaa alkavaa uutta viikkoa kaikille!

-Tiina