Minun tietääkseni äiti ei ole ostanut muita uusia mööpeleitä kuin tv-penkin. Häneltä löytyy huonekaluja jo ennestään melko paljon ja melkein kaikille löytyi oma paikka uudesta sisustuksesta.
Osa vanhoista mäntyhuonekaluista lahjoitettiin kierrätykseen, osan äiti maalasi valkoiseksi jonka jälkeen ne sijoitettiin vierashuoneeseen.
Kaikki verhot äidille ompeli taitava torniolainen ompelija ja etenkin olohuoneessa oleva verhokangas on ylellisen kaunis brodeerauksineen.
Lampunjalkoja sekä taulunkehyksiä on myös itse tuunattu kultamaalilla uuteen uskoon. Makuuhuoneeseen tehtiin kuviollisesta kukkatapetista sängylle pääty. Vierashuoneen seinälle tehtiin uusia tauluja kehystämällä kukkakangasta ja olohuoneeseen tehtiin tauluja kehystämällä puna/kultakuvioista tapettia.
Äidin kodin ilme on nyt erittäin lämmin, siellä on vähän semmoinen ylellisen hotellihuoneen tunnelma.
Mitäs mie tähän enää voisin lisätä kuin että sisustussuunnittelija on tehnyt huippuhyvää työtä, kyllä meän äiti nyt viihtyy ❤
-Tiina