Mie olen ihaillut näitä huonekuusia joita näkyy melkein joka blogissa tähän aikaan vuodesta.
Mietin että ostan sellaisen heti kun vain tulee jossakin vastaan ja tulihan se. Tänään kun piipahdin töiden päätteeksi tuossa meän lähikaupassa niin siellähän nökötti muutama huonekuusikin. Heti oli ostettava yks kotiin sillä niitä olis tuskin enää seuraavalla kerralla ollut jäljellä.
Nätti ko mikäkin mutta mites tällaista hoidetaan?
Tuossa minun kuusessa ei ollut mitään hoito-ohjetta ja mulla ei ole tämmöstä ollut aiemmin joten kaikki viherpeukalot jotka olette omanne saaneet menestymään antakaa please ohjeita :)
Nyt ei muuta kuin natti, natti!
-Tiina
▪︎ VANHAN TALON JA MÖKIN SISUSTAMISTA ▪︎ VÄRIÄ, RUUTUJA, TAPETTEJA JA KIRPPISLÖYTÖJÄ ▪︎
keskiviikko 18. marraskuuta 2015
maanantai 16. marraskuuta 2015
Vuoden vanhempi
Hei taas ja mukavaa alkanutta uutta viikkoa!
Mulla alkoi tämä viikko heti synttäreillä joten mie saankin taas lisätä yhden vuoden ikääni. Vajaan kuukauden me olemaki pikkusysterin ehtineet olla "samanikäisiä" sillä meillä on ainoastaan 11 kk ikäeroa.
Kakkua syötiin etukäteen jo eilen tyttären ja miehen kans ennenkuin tuo meän neiti lähti poikakaverinsa luo.
Tänään tyttö laittoi mulle viestiä töihin että mamma, sitten kun sie tulet töistä niin mene minun huoneeseen ja avaa yöpöydän laatikko. Siellä on sulle yllätys meiltä lapsilta. Miehän tietysti kiiruhdin vinttiin heti kun pääsin ovesta sisään. Laatikossa oli 100 € lahjakortti Marimekon myymälään ja suloinen enkeli heijastin. Kiitos minun omille kullannupuille <3
Minun pikku äitiliini oli jo antanut mulle aiemmin rahaa että saan itte ostaa ittelle jotakin mieleistä ja ostinhan mie. Valkoisen Aarikan rannekorun ja palan Marimekon Kuusikossa -kangasta josta aion ommella joulutyynyn. Kiitos äiti <3
Töissä mie sain minun työkaverilta jo heti aamusta pikkupussukan missä oli tälle karkkiharakalle disneysuklaata :)
Iso yllätys oli vielä kun illalla naapurinisäntä tuli ruusukimpun ja hienon suklaalaatikon kanssa. Mie meinasin mennä aivan sanattomaksi, on meillä kyllä niin hienot naapurit!
Nyt taitaa tämä päivänsankari lähteä harjaamaan hampaansa, on nimittäin tullut syötyä aika monta champanja-suklaapalloa.
Heippa!
T. Tiina

sunnuntai 15. marraskuuta 2015
Grillimökki
Meillähän on mökillä grillimökki jossa on aivan mukavaa istuskella, grillata makkaraa ja joskus keittää oikein kunnon pannukahvit.
Isännän mielestä meän kotiakin tarvittiin grillimökki jonka parissa hän on nyt pari viimeistä viikkoa häärännyt aina kun on ehtinyt.
Nyt alkaa mökki olemaan melkein käyttökunnossa ja mieki pääsin vähän sisustamaan sitä sisältä.
Täytyihän sinne jo tuoda pientä jouluntuntua pikkukuusen, lyhtyjen, tyynyjen ja taljojen avulla.
Kyllä kunnon puu on kaunista <3
-Tiina
perjantai 13. marraskuuta 2015
Joulun tuoksu
Ainakin tämän illan leijailee jouluinen kanelin tuoksu meän huushollissa. Tällä emännällä tuli karkintuska ja mie mietin että lähenkö ostamaan kaupasta suklaata ja irtokarkkeja vai alanko leipomaan jotakin.
Koska laiskotti lähteä kauppaan niin päätinpä leipoa jotakin nopeaa ja se nopea oli tällä kertaa jouluinen kanelikakku. Helppo tehdä ja aivan hyvääkin tuo oli. Kaveriksi mie vatkasin kermaa ja sekoitin siihen vähän puolukkahilloa. Ottaessa kakkua ulos uunista tuli sen verran mukava joulufiilis että kävinpä varastamassa naapurin puusta pienen havunoksan ja otinpa muutaman jouluisen kuvan.
Jouluisen näköstä meillä on kyllä tuolla ulkonakin. Oikein kunnon talvimaisema..
Karkintuska meni tällä kertaa ohi mutta huomenna mie ainakin käyn ostamassa kunnon karkkilatauksen :)
Mukavaa perjantai-illan jatkoa ja Puss & Kram!
-Tiina
keskiviikko 11. marraskuuta 2015
Meän olohuone
Heissan!
Arvatkaapa mitä? Meille on satanut tänään ensilumi. Se tuli tänä vuonna tornionjokilaaksoon melko myöhään sillä onhan nyt jo marraskuun 11 päivä. Keli ei ole kylläkään kovin hauska, se on nyt semmonen kunnon lumiloska -keli.
Mutta nyt ulkoa sisätiloihin ja meän pikkuruiseen olohuoneeseen. Tässä meän vuonna 1940 rakennetussa talossa on alakerrassa melko pienet huoneet. Ennen ei ihmisillä ollut turhan paljoa tavaraa joten huoneista tehtiin pieniä.
Miehän tykkään kierrellä kirpputoreja, kierrätyksiä ja huutokauppoja joten se tietysti näkyy, myös olohuoneessa.
Sohva on isännän valinta Ikean Ektorp mallistosta. Se on suurimmaksi osaksi hänen ja koiran käytössä joten tuo harmaa ei ole ollenkaan paha väri meän herroille, eipä näy lika niin pahoin. Mie itse tietysti haluaisin vaalean sohvan...
Vanha "tiikkinen" sohvapöytä on ostettu FB:n paikallisen osto ja myyntiryhmän kautta.
Vanhaan vintage tyyliseen jalkalamppuun mie ompelin kankaasta uudet, valkeat varjot.
Seinähyllyt ja vanha levysoitin ovat myös kirppisostoja. Levysoitin ei enää toimi mutta toimittaa sohvan vieressä hauskasti pientä sivupöydän ja lehtitelineen asemaa. Teakhyllyjä on vielä kolmaskin mutta se on tällä hetkellä vintissä tyttären huoneessa.
Seinävaate on ihanaa Marimekon mustavalkeaa Kaivoa. Mie tykkään siitä tosi paljon ja extraplussana kangas antaa vähän lisäkorkeutta tälle pienelle huoneelle.
Tässä on näkymä joka minun silmää eniten miellyttää meän olohuoneessa. Toinen osa huonetta on vielä vähän "vaiheessa". Ensin pitäis vähän myllertää mööpeleitä huoneesta toiseen, alakerrasta vinttiin ja vintistä alakertaan jotta tästä olohuoneesta tulis minun mielestä hyvä. Isäntä tykkää tuosta myllertämisestä...NOT!
Mukavaa keskiviikkoista iltaa!
Minun täytyy varmaan kysyä tuolta meän karvalapselta josko se haluais lähteä pienelle pisureissulle tuonne loskan sekaan :)
-Tiina
sunnuntai 8. marraskuuta 2015
Hyvää isänpäivää
Oikein hyvää isänpäivää kaikki maailman isät, papat, ukit ja vaarit.
Omalle isälle mie toivotan hyvää isänpäivää taivaaseen.
Siitä on kulunut jo kymmenen vuotta kun isä hävisi taistelun eturauhassyöpää vastaan. Kuollessaan hän oli vasta 56 v.
Mie tiän että isä kattelee ja seurailee meän touhuja sieltä taivaasta käsin.
Meän oma suojelusenkeli ja lastenlasten oma äijä <3
Onneksi saan kuitenkin tarjota isänpäiväkahvit tuolle minun omien lasten isälle, sitten kun hän jaksaa herätä ylös tuolta sängynpohjasta :)

torstai 5. marraskuuta 2015
Vanha lasikaappi
Tästä anopin kylmältä vintiltä löytyneestä lasikaapista mie olen tehnyt postauksen ennenkin. Se löytyy täältä.
Kaappi oli meän ruokahuoneessa pitkän aikaa alkuperäisessä värissään mutta mie en saanut koskaan sen pinnasta hyvää vaikka kuinka hioin ja öljysin sitä. Pinta oli niin karhea että joka kerta kun pyyhin kaapin päältä pölyjä tuntui että luuturätti tarttuu siihen kiinni.
Kun olin maalannut tuossa aiemmassa postauksessa näkyvän kulmakaapin valkeaksi niin päätinpä samalla maalata lasikaapinkin.
Mie en halunnut maalata lasivitriinin sisäosaa koska se oli aivan hyvässä kunnossa. Käsittelyyn joutui vain kaappi päältäpäin ja siitä tuli oikein hyvä.
Luuturätti luistaa nyt hyvin ja tuo teakin ja valkean väriyhdistelmä ei ole ollenkaan hassumpi, onhan tuossa yläpuolella oleva vanha stringhyllykin "tiikkiä".
Mukavaa illanjatkoa! Ajatelkaa, huomenna on jo perjantai <3

keskiviikko 4. marraskuuta 2015
Marimekon Muija
Mie ostin palasen Marimekon mustaa Muija-kangasta vähän ennenkuin se poistui myynnistä. Tykkään kankaasta tosi paljon ja suunnitelmissa oli ommella siitä pari koristetyynyn päällistä.
No nyt on Muija -kangas muuttunut päällisiksi mutta eipä ollutkaan helppo homma saada sovitettua tätä kangasta meän huusholliin. Aina kun mallasin kangasta johonkin niin se näytti niin hurjan mustalta meän muuten aika vaaleaan sisustukseen.
Siellä ne nyt on, Muija -tyynyt makuuhuoneen sängyn päällä ja ei ne oikeastaan näytä siellä ollenkaan hassummilta.

Tyynynpäälliset Marimekko Muija sekä H&M Home |
tiistai 3. marraskuuta 2015
Vanha kulmakaappi
Viime kesänä tarkalleen sanottuna heinäkuussa me kävimä isännän kans yhtenä viikonloppuna huutokaupassa. Huutokauppa postauksen löydät täältä.
Toinen mööpeleistä joka sieltä huutokaupasta lähti mukaan oli tämä vanha kulmakaappi. Se oli aika väsyneen ja aikansa eläneen näköinen tapaus.
Sen pohjahinnaksi oli laitettu 200 kr ja mie olin vissiin ainoa joka näki että tuosta reppanasta vois vielä jotaki tullakki koska mie olin ainoa joka kaappia huusi...
Kauan se sai kaappiraukka nököttää tuolla meän autotallissa kunnes mie yhtenä iltana aloin hiomaan sitä ja pyysin sitten isäntää kantamaan kaapin meän keittiöön.
Ensimmäisen maalikerroksen jälkeen mie katoin kaappia ja ajattelin että herranjestas sentään, tuosta taitaa tulla ruma. Puunväri pohotti niin pahasti valkean maalin läpi että ajattelin että juurikohan lähtee kaappi sittenki kiertoon.
No, enhän mie sitä raskinu kiertoon laittaa vaan penslasin sinnikkäästi vielä kolme maalikerrosta lisää ja johan alko kaappi näyttämään valkealta. niin valkealta että oikein silmiä häikäsi :)
Tuossa se nyt on meän ruokahuoneessa monen muunkin vanhan ja valkeaksi maalatun mööpelin kaverina.
Nyt ei muuta kuin hyvät illanjatkot! Tämä emäntä lähtee panemaan pyykkikoneen päälle, loppuvat laatikosta muuten puhtaat sukat :)

Världens godaste morotskaka
Tässä tulee resepti eilisessä postauksessa olleeseen porkkanakakkuun.
Kakun nimi on yksinkertaisesti Maailman paras porkkanakakku ja resepti tulee Leila Lindholmin kirjasta A piece of cake.
Ohjeesta tulee yksi kakku.
Kakku
3 munaa
3 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 1/2 tl kanelia
1 tl kardemummaa
1/2 tl inkiväriä
hyppysellinen suolaa
1 1/2 dl auringonkukkaöljyä
4 1/2 dl porkkanaraastetta
Voita ja korppujauhoa vuoan voiteluun.
1. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
2. Sekoita kaikki kuivat aineet ja lisää ne muna/sokeri vaahtoon.
3. Lisää suurukseen öljy ja porkkanaraaste.
4. Kaada suurus voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan jossa on 24 cm halk. sekä irroitettava reuna.
5. Paista kakkua 150 asteisen uunin keskiosassa n. 55 min.
6. Anna kakun jäähtyä.
Cream cheese lime frosting
60 g pehmeää voita
4 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
1 limen raastettu kuori (pese lime ensin)
100 g philadelphiajuustoa
1. Vatkaa kaikki aineet sekaisin.
Levitä frosting jäähtyneen kakun päälle.
Vinkki: tee frostingia tupla-annos, halkaise kakku kahtia ja laita puolet frostingista kakun väliin. Nam!
maanantai 2. marraskuuta 2015
A piece of cake
Hei ja mukavaa alkanutta viikkoa!
Marraskuun toisen päivän ilta on jo pitkällä joten sänky, telkkari ja tabletti ovat tähän aikaan vuorokaudesta oikein passeli yhdistelmä.
Tässä postauksessa kuitenkin kuvia porkkanakakusta jonka meän neiti tekasi viime viikonloppuna.
Hyvää oli ja riittoisaa, mieki söin sitä viikonloppuna aamu, väli ja iltapalaksi.
Resepti on ruotsalaisen Leila Lindholmin kirjasta A piece of cake. Voisin laittaa reseptin tänne blogiinkin jos kiinnostusta löytyy, se täytyy vain ensin kääntää suomenkielelle.
Tuon kakunhan olis voinut halutessa koristella mieleisin koristein mutta meän neiti tuumasi että meillä ei oikein ollut sopivia koristeita. Kauppaan ei jaksettu lähteä koristeiden ostoon joten kakku sai olla simppelisti porkkanakakku ilman koristeita.
Mutta erittäin hyvä sellainen ja minun mielestä vielä oikein extrahyvä teekupposen kera. Tuo frosting eli kuorrute tuossa kakun päällä on niin hyvää :)
Mukavaa illanjatkoa!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)