sunnuntai 25. elokuuta 2019

Pirttipöytä ja penkit kotikirppikseltä

Mie olen jo pitkään miettinyt että kunpa löytäisin mökille jostain oikein perinteisen pirttipöydän ja penkit.

Onhan niitä näkynyt aina silloin tällöin Tori.fi:ssä ja kirpputoreilla mutta niistä on mielestäni pyydetty kuntoon nähden aika kovia hintoja.

Tällä viikolla oli kuolinpesä kirpputori eräässä omakotitalossa. Mie olin tietysti töissä enkä päässyt paikalle kuin vasta myöhään iltapäivällä. Mietin ensin että menenkö ollenkaan koska ajattelin että kaikki hyvä on jo kuitenkin ostettu pois.

Menin kuitenkin ja eihän siellä mitään järkevää enää ollut jäljellä. Myyjä sanoi että autotallissa on myös myytäviä joten pistäydyin sinne.
Sielläpä nökötti kaiken rojun alla likainen pirttikalusto!!!
Kysyin paljonko myyjä siitä halusi, hän sanoi että paljonko tarjoat johon vastasin että en osaa tarjota, sano sie hinta johon myyjä heitti että onko 200 kr liikaa? Vastasin että ei ole ja kaupat syntyivät heti.

Nyt on kaluste viety mökille ja olisittepa nähnyt sen pesuveden kun putsasin pöytää ja penkkejä. Se oli aivan musta.

Tämä sini/punainen väri oli mielestäni aika hirveä joten ensin täytyi pistäytyä maalikaupassa.
Väriksi valikoitui sama harmaa sävy kuin lattioissakin. Pirttikaluste oli joskus ollut väriltään semmonen oikein sievän harmahtava vanhanajan vihreä.

Viimeisessä kuvassa näkyy Kustavilainen pöytä ja tuolit jotka mökillä ovat olleet tähän asti. Ne mie olen huutanut huutokaupasta jo varmaan 25 vuotta sitten.
Ne olivat tyyliltään liian hienot 70 luvulla rakennettuun hirsimökkiin, pirttikaluste sopii minusta paremmin. Kustavilaispöytää vanhin tyttö ei luvannut myydä sillä hän mahdollisesti joskus sen haluaa itselleen. Tuolit (4 kpl) sen sijaan lähtevät myyntiin.

Tämmöstä tällä kertaa! Mukavaa alkavaa uutta viikkoa <3

-Tiina







torstai 22. elokuuta 2019

Kannattaako vanhaa ulko-ovea maalata?

No aivan varmasti kannattaa. Jos ovi on muuten ehjä ja mieluinen niin tietysti sen kannattaa maalata ja suht pienellä vaivalla saa pidennettyä vuosilla oven elämää.

Meän mökki on rakennettu -70 luvulla ja päämökin ulko-ovessa on tämmönen ajalle tyypillinen kuviolasi. Mies on ollut vaihtamassa uutta ovea monet kerrat mutta mie en ole antanut sillä tykkään että tämä vanha ovi sopii mökkiin niin hyvin.

Maali oli vain ulkopuolelta kulunut ja sisäpuolta ovesta ei oltu koskaan edes maalattu. Alkukesästä päätin että mökkipihan ulko-ovet ja ikkunanpielet saavat vaihtaa väriä punaisesta harmaaksi.

Värin vaihtaminen rauhoitti kerta heitolla koko mökkipihan. Vaikka mie punaisesta tykkäänki niin sitä oli vain yksinkertaisesti liikaa.

Tyytyväisin olen kuitenkin tuon oven sisäpuoleen. Aiemmin tunnelma oli synkkä ja jotenki tunkkainen tuossa pienessä eteisessä ja onkos tuo ihmekään kun puulattia ja ulko-ovi olivat molemmat niin tummuneet. Minusta tuo kuviolasi näyttää paljon paremmalta nyt kun ovi on harmaa.

Mökin lattiat, ulko-ovet sekä ikkunanpielet on kaikki maalattu saman sävyisellä harmaalla.
Mitäs te tykkäätte tästä muutoksesta?

Oikein mukavaa torstaita ja tulevaa viikonloppua!

-Tiina









sunnuntai 18. elokuuta 2019

Mökin makuukamarin uusi ilme

Viime viikonloppuna mie aloitin mökin suuremman makuukamarin makeoverin. Kuvista näkyy että suuri ei ole tämäkään huone sillä siihen mahtuu juuri 160 cm leveä sänky eikä laidoille jää paljoa kulkutilaa. Juuri ja juuri niin että siellä mahtuu liikkumaan ja imuroimaan.

Tämä makkari on heti näkyvillä kun astuu mökkiin sisään joten täytyyhän se olla mahdollisimman nätti. Ensimmäiseksi mie maalasin huoneesta puisen paneelikaton valkoiseksi. Pelkästään se piristi huoneen ilmettä kovasti. Seinät oli mökin entinen omistaja jo maalannut kuultavan vaaleaksi ja taiteellinen perheen äiti nimeltä Jenny oli itse maalannut seinälle sinisen boordikuvion.

Kauan aikaa sai mökki meän omistuksessa olla entisten omistajien värinen ennen kuin alkukesästä aloitin isomman maalausprojektin. Nyt olen maalannut melkein kaikki uusiksi, tuvan katto, seinät ja kolme ikkunaa ovat vielä alkuperäiskunnossa ja tarvisivat maalia pintaan. Tälle syksylle en enää näitä ala maalaamaan. Ehkä sitten ensi vuonna kun starttaa mökkisesonki 2020.

Lopputuloksesta tuli kyllä mieluinen sillä huone näyttää nyt niin raikkaalta. Huoneesta puuttuvat vielä omat verhot (nämä lainasin ikkunaan toisesta makuukamarista) Mietin että rottinkinen sängynpääty vois olla kiva.  Tai jos sellaista ei löydy niin ainakin taulu täytyy laittaa tuohon sängyn taakse. Yhdelle seinälle ajattelin laittaa puisia nuppinaulakoita tai miksi niitä nyt oikeasti kutsutaan :)
Huone kun on niin pieni niin siinä ei ole tilaa yöpöydille mutta jonkunlaista laskutilaa tarvisi sängyn molemmille puolille. Hieman syvemmät tauluhyllyt ehkä toimisivat tässä. Ne vois vaikka maalata saman värisiksi kuin tuo lappapuuron värinen seinä.

Tämmöstä tällä kertaa, ei muuta kuin mukavaa pyhäiltaa ja uutta alkavaa viikkoa ❤️

Tiina











keskiviikko 31. heinäkuuta 2019

Mökin uudet lattiat

Tai eihän nuo lattiat tietenkään uudet ole niin kuin postauksen otsikko antaa ymmärtää. Vanhathan nuo mökin lankkualattiat on. Täynnä rakoja ja ennen maalausta kovin tummuneet.

En tehnyt lattioille mitään muuta ennen maalausta kuin kunnollisen puhdistuksen. Maalina käytin myös tällä kertaa Tikkurilan Betolux Akvaa jolla olen maalannut myös kotoa kaikki puulattiat.

Lattioiden väriksi tuli tuommonen lämmin, vanhan ajan harmaa sävy ja tykkään lopputuloksesta tosi paljon.

Osa lattioista ehti kuivua rauhassa pari-kolme viikkoa ennen kuin kesälomien vietto mökillä alkoi. Tämän suurimman huoneen lattia ei ehtinyt kuivua kuin rapean viikon mutta enpä voi sanoa että lattia moitti tästä yhtään.

Mitäs tuumaatte muutoksesta? Postauksen lopussa näkyy pari "ennen" kuvaa jossa näette kuinka tummunut lattia oli ennen maalausta.

-Tiina








tiistai 30. heinäkuuta 2019

Kesäloma 2019

Niin meni vuoden 2019 neljän viikon kesäloma. Alkuloma oli tosi kylmä mutta onneksi saatiin nauttia viimeisellä lomaviikolla oikein kunnon helteistä. Niin kuuma oli että tuntui että olis oltu lomalla ulkomailla eikä Tornionjokilaaksossa.

Tänä vuonna olimme ensimmäistä kertaa vuosikausiin miehen kanssa samaan aikaan lomalla ja koko loma vietettiin perheen ja meän ihanan 2 vuotiaan lapsenlapsen Oscarin kanssa <3

Olimmepa jopa isännän kanssa lapsenvahtina Oscarille kokonaisen viikon kun mamma ja pappa piipahtivat Turkin Alanyan lämmössä.

Montaa yötä ei loman aikana oltu kotona sillä tämä loma vietettiin melkein kokonaan mökillä.
Siellä me olema olleet koko konkkaronkka mukaan luettuna tyttären kissat sekä meän koiravanhus
ja hyvin meni sillä kyllä sopu sijaa antaa :)

Nyt on kaikki lapset palanneet omiin koteihinsa ja mie olen ollut jo kokonaiset kaksi päivää töissä.
Muun ajan mie olen pyörittänyt pyykkiä sillä petivehkeitä ja pyyhkeitä piisaa kun on ollut iso porukka koolla. Onneksi mie tykkään pyykkäämisestä ja puhtaan pyykin viikkaamisesta.

Onpas tämä muuten minun ensimmäinen blogipostaus pitkään aikaan. Taidanpa tehdä lähiaikoina uudenkin postauksen sillä mie sain aloitettua alkukesästä mökin lattioiden maalauksen josta tuli niin hyvä. Taidan näyttää kuvia siitä projektista teillekin.

Nyt ei muuta kuin hyvää yötä ja kauniita unia <3

-Tiina


























sunnuntai 17. helmikuuta 2019

Kodin tekstiilit

Mie olen aina tykännyt tekstiileistä. Kankaista, verhoista, liinoista, tyynynpäällisistä ja pussilakanoista. Ajatelkaa jos kodista vietäis pois kaikki tekstiilit niin tulispa aika kolkko ja ikävä koti.

Tekstiilit tuovat kyllä niin paljon lämpöä kotiin ja niillä saa helposti ja nopeasti muutettua kodin ilmettä.

Mie itse tykkään oikein ekstra paljon kaikesta kuviollisesta. En tiedä mistä johtuu mutta löydän itseni aina hypistelemässä kaikkea kuviollista kaupassakin, sama pätee omiin vaatehankintoihin. Minun vaatekaapista löytyy raitaa, palloa, kukkaa, graafista kuviota ja leopardikuviota :)

No, ei meillä sentään ole koko huusholli kuvioita täynnä. Kaikissa ikkunoissa on täysin yksiväriset verhot. Mutta kaikki minun keittiöpyyhkeet taitaa muuten olla kuviollisia, tai jos ne on yksvärisiä niin niissä on joku raidallinen reunus.

Tämmösiä höpötyksiä mulla tänhään. Tykkäättekö te vaihtaa kodin tekstiilejä ja mitä värejä teän vaatekaapista löytyy? Löytyykö sieltä paljon kuviollista?

Mukavaa pyhänjatkoa <3

-Tiina







maanantai 11. helmikuuta 2019

Meän perheen catlady

Meän kuopus on tykännyt aivan pikkutytöstä asti kissoista.

Muutamat Turkin-matkat päättyivät itkuun ja pahantuulisuuteen kun pikkuneiti ei saanut viedä mukanansa kotiin turkkilaista kulkukissaa.

Sitä ennen hän oli hotellilla ruokkinut päivittäin kissakaverinsa ruualla jonka näppärästi salakuljetti ulos pihalle All inclusive -hotellin ravintolasta :)

Siksipä ei ole mikään ihme että tyttärellä ja hänen poikaystävällään on nykyään kaksi kissaa rotua Pixiebob olevat Lynx ja Lo <3

Kissat  olivat meillä joulun ja uudenvuoden aikoihin jolloin otin nämä ihanat kuvat tyttärestä kissojen kanssa, niin mainioita ja suloisia veijareita.

Pidättekö te kissoista?

-Tiina