Näytetään tekstit, joissa on tunniste Iittala. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Iittala. Näytä kaikki tekstit

tiistai 2. tammikuuta 2018

Tervetuloa tyttären kotiin

Me piipahdimme miehen kanssa viime vuoden marraskuussa tyttären perheen luona eteläruotsissa pidennetyn viikonlopun mittaisella pikalomalla.
Oli aivan pakko päästä näkemään Oscaria ja muutenkin päästä pakoon pohjoisessa sillä hetkellä ollutta lumimyräkkää. Tuntui hienolta nähdä paljasta maata ja auringon pilkahduksia pohjoisen valtavien lumikinoksien sijaan.

Seuraavan viikonloppumatkan etelään me olema miehen kans suunnitelleet helmikuun lopulle :)

Petran, Niklaksen ja Oscarin koti on pieni mutta tosi sievä ja valoisa kerrostalossa sijaitseva 2 huonetta ja keittiö.
Tervetuloa kylään!
Näin asuu minun vanhin lapsi perheineen.

-Tiina

Yksi keittiönseinistä on maalattu harmahtavan vihertävällä värillä josta mie tykkäsin tosi paljon. IKEA:n vaaleaa puuta oleva ruokapöytä ja siihen kuuluva penkki sopivat väriin tosi kauniisti. Marimekkoa ja Iittalan Kastehelmeä löytyy myös tästä keittiöstä.


Keittiön Stringhyllyssä asustavan Muumimamman ja papan on Petra saanut joululahjaksi jo ollessaan pikkutyttö. 


Tässä kuvassa näkyvät kaksi vanhaa valkoista puutuolia tulevat vaihtumaan kahteen uuteen mustaan tuoliin. Pöydän päätyssä on paikka Oscarin syöttötuolille.


Keittiöntasolla olevan marmorialustan päällä säilytetään oliiviöljyjä sekä kauniissa kirppikseltä ostetuissa lasiastioissa suolaa ja valkosipulia.




Messinkitarjotin toimii alustana kauniille lasiesineille.



Vaalea seinä saa eloa siihen rakennetusta taulukokoelmasta.



Huonekuusi oli saanut näppärät paristkäyttöiset valot ylleen. 
Pikku Oscar leikkii omalla leikkimatollaan.


Vanha joulukirkko on peräisin -70 luvulta ja minun vanhemmiltani.



Suomalainen Iittala ja Arabia ovat kovin arvostettuja myös tyttären kodissa.
Muutoin vaalea olohuone saa väriä tyynyistä ja lämpökynttiläastioista.


Olohuoneen seinälle on tehty hyllykkö irtohyllyistä ja näille on tehty asetelmia yhdistelemällä kirppislöytöjä ja uusia esineitä.



Pikkumiehen oma lelukori jonka leluista monet ovat tekemiäni kirppislöytöjä.



Makuuhuoneessa vallitsee ihanan pehmeä tunnelma.
Värinä on valkeaa, harmaata, sinistä ja vanhaa roosaa sekä ripaus mustaa.
Messinki tuo huoneeseen lämpöä.



Sängynpäädyn on Petra näppärästi tehnyt itse. Seinä on maalattu miellyttävän ja pehmeän siniseksi. Ikean tauluhylly on maalattu samalla maalilla.


Musta, pieni retrolipasto on ostettu käytettynä ja siinä säilytetään Oscarin pikku vaatteita.


Kaunis marmorinen lampunjalka on minun tekemä kirppislöytö joka sai muuttaa tyttären kotiin.
Siihen on vain ostettu uusi sinikuviollinen varjostin.



Meän neiti on näppärä suunnittelemaan ja keksimään hyviä ratkaisuja. Niitä saa kyllä keksiäkin sillä pienessä asunnossa täytyy ottaa kaikki sentit käyttöön, jopa katonrajasta. 
Eteiseen on tehty kenkähyllyt kengille joita ei niin useasti käytetä tällä menetelmällä ja onhan nuo hyllyssä olevat korkokengät melkein kuin koristeita.


Ihania vanhoja keskustassa olevia taloja korkeine kivijalkoineen.





lauantai 30. joulukuuta 2017

Joululeivonnaiset 2017

Mie tykkään kovasti leipomisesta ja jouluhan on oikein passeli ajankohta häärätä kädet taikinakulhossa. 

Tänä jouluna oli oikein extra mukava leipoa sillä meille ostettiin uusi pakastin loppusyksystä joten tilaa piisasi pakkasesta pullapusseille. 
Mitäs kaikkia mie sitten jouluksi sain leivottua? 

No ensimmäiseksi mie tein joulutorttuja. Aivan semmosia perinteisiä jotka on täytetty luumuhillolla. 


Sitten oli vuorossa perinteiset ruotsalaiset Lucia-pullat jotka on minun suosikkeja. 
Mie rakastan pullien keltaista väriä ja sahramin makua. 
Tiedän kyllä että on paljon ihmisiä jotka ovat tuosta asiasta aivan toista mieltä.




Seuraavana syntyivät tavalliset vehnäpullat, tai no ei ne aivan tavallisia olleet sillä täytteeksi tuli voita, vaniljasokeria ja raastettua mantelimassaa. Mutta pullista tuli tosi hyviä, jopa isäntä (joka ei muuten paljoa pullia syö) söi kaksi kappaletta. 
Instagram kilpailusta tuli muuten Dansukkerin tuotepalkinto tuolla pullakuvalla :)



Pellillinen porkkanakakkua syntyi myös täksi jouluksi. Meän lasten suosikkeja mikä ei ole ihme ollenkaan sillä kakkupalat ovat aivan ihania suoraan pakasteesta syötynä.



Pikkuleipiä en tehnyt muita kuin nämä pienet leivosvuokaan tehdyt hillosilmät joissa täytteenä viime syksynä itse tekemääni mustaviinimarjahilloa.


Suklaa ei saa unohtua joulupöydästä joten tekasin suklaisia muffinsseja joita ruotsissa sanotaan kladdkaksmuffinseiksi, eli näiden sisus on semmonen sopivan tahmea.


Jouluun kuuluvat myös kuivat kakut joten yksi sellainen täytyi tehdä. Tämä piparkakun makuinen vuokakakku sisältää myös puolukkaa joten siitä tuli oikein mehevä.


Viimeiseksi mutta ei suinkaan vähäisimmäksi leivoin kaksi saaristolaisleipää. Tämä leipä on hieman aikaa vievä kohotuksen ja pitkän paistoajan vuoksi mutta maukas ja mehevä leipä korvaa kyllä vaivan.


Siinä oli minun joululeipomiset vuonna 2017. Vielä löytyy syötävää pakasteesta joten taidanpa lähteä keittämään päiväkahvit ja napata pari luciapullaa siinä sivussa.

Heippa ja mukavaa lauantainjatkoa!

-Tiina

perjantai 29. joulukuuta 2017

Lapset kotimatkalle

Mukavaa perjantaista myöhäisiltaa!

Tänään hiljeni meän koti kun kaikki kolme lasta ja pikkumies aloittivat matkansa takaisin omiin koteihinsa. Ilma oli taas pohjoisessa aivan kurja sillä lunta pyrytti tuulen kanssa eli ei mikään maailman turvallisin autoilukeli.

Ensimmäisenä kotiin pääsi nuorimmainen Paulina. Jannen lento Tukholmaan starttaa näillä hetkillä kun Petra ja Oscar ovat saaneet lentää ensin Tukholmaan, sieltä Göteborgiin ja vielä viimeiseksi jatkaa junalla. Pitkä on matka pohjoisesta etelään.

Aamulla mie sain vielä syöttää pikkuhermannille puuron, vaihtaa vaipan ja pukea vaatteet ylle ❤
Se on kyllä semmonen pikku vilperi että lusikalla syöttäminen sujuu näppärimmin kun laittaa syömisen ajaksi tabletista näkymään pikkulasten musiikkiohjelmia :)

Ruokailutilan ja makuuhuoneen kuviotapeteista Oscar on poiminut kukkia. Hän näyttää olevan kovin kiinnostunut kaikista kuvioista joten kova rapsutus kävi seinää vasten kun hermanni kaksin käsin yritti kerätä kukkakuvioita. Poika on varmaan tullut mummoonsa kun niin kuvioista tykkää!

Mites teillä jouluhommelit? Joko olette kyllästyneet jouluun tai poistaneet kaiken?

Meillä on vielä joulukuusi ja ikkunoiden adventtikyntteliköt jäljellä ja taitavat vielä saada ollakin ainakin muutaman päivän.

Tämmöstä tällä kertaa!

-Tiina