sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Viikonlopun kuulumiset

Leppoisaa pyhäiltaa!

Pohjoisessa on taas pakkanen paukkunut koko viikonlopun joten silloin on paras keksiä sisähommia ja niitä onkin taas tässä huushollissa piisannut. 
Rapeat pari viikkoa sitten me aloitimme isännän kans eteisrempan joten kämppä on ollut tässä vähän niinkuin pommin jäljiltä. 
Nyt alkaa jo loppu pikkuhiljaa häämöttämään mutta vielä on pientä hienosääntöä listojen ja oviaukon kanssa. 

Eilen mie suureksi ilokseni löysin eteisen välitilasta täysin ehjän puulattian. 
Se oli uskokaa tai älkää vuosikymmeniä sitten hiottu melkein kokonaan valmiiksi kun se sitten jostain ihmeen syystä olikin päätetty peittää tummanvihreällä 60-70 luvun muovimatolla. 
Tämän maton päälle oli sitten varmaan 80 -luvulla vetaistu puukuvioinen muovimatto. Me sitten vastaavasti peitimme koko komeuden 90 -luvun lopulla puukuvioisella laminaatilla. 

No eilen saivat kaikki kolme kerrosta kyytiä ja jäljelle saa jäädä puulattia jonka mie meinaan maalata vaaleanharmaaksi. Maalausprojekti ei tule olemaan helppo sillä tämän eteistilan läpi on kulku koko alakertaan. Keittiöön, vessaan, olohuoneeseen sekä makuuhuoneeseen. Oisko tuossa syy siihen miksi valmiiksi hiottu lattia peitettiinkin yhtäkkiä muovimatolla? 

Maalaus on pakko tehdä mökkisesongin aikana niin että maalaa ensin lattian ja lähtee sitten viikonlopuksi mökille. Sesonkia saa vielä odotella monen monta viikkoa joten ei auta kuin totutella elämään vähän laikkuisen puulattian kanssa. Mutta mie näen jo silmissäni että siitä tulee valmiina tosi hieno.

Meillä oli muuten eilen synttärit kun meän ransukoira Mille täytti kokonaiset 14 vuotta ❤ 
Alimpana on kuva Millestä jonka otin aivan äskettäin kun sain siivottua pahimmat remonttisotkut pois. 
Koiraressu oli niin tyytyväinen kun matto laitettiin takaisin lattialle :)

Eipä muuta kuin mukavaa alkavaa uutta viikkoa! 
Eiköhän tänne tule ensi viikolla postausta jossa näytän vähän lisää eteiskuvia.

-Tiina








6 kommenttia:

  1. Tuo lattia on kyllä aivan ihana ilman maaliakin, mutta tieysti puhtaanapito asettaa omat hankaluutensa käsittelemättömään lattiaan.
    Teillä on niin kaunista ja talvista. Ihana kevät on tulossa ja valoisuus senkun lisääntyy päivä päivältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina! Lattia on kaunis mutta tosiaan hankala puhdistaa. Kyllä mie sen maalaan tulevan kevään aikana :)

      Poista
  2. Onnea Millelle <3
    Kivan löydän teittä, lattiasta tulee kyllä hieno harmaana.
    Kauniita kuvia olet räpsiny, päivälä ihastelinki, ko puut olivat niin hienona.

    Mukavaa uutta viikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mille kiittää onnitteluista ❤ Mieki uskon että lattiasta tulee harmaana oikein hyvä. Tänään oli kyllä niin harmaa päivä että valot on saanu olla päällä koko päivän.
      Mukavaa viikonlopun jatkoa!

      Poista
  3. Oi oi, upeat leveät lankut löysitte! Vanhassa talossa saattaa piillä vaikka mitä yllätyksiä :) Meillä kävi tähän nykyiseen muuttaessa niin, että ostettiin heti kättelyssä uudet parketit, jotka oli tarkoitus vaihtaa vanhan laminaatin tilalle. Sitä laminaattia purkaessa sitten huomattiin, että sen alla olikin vanha parketti, josta olisi hiomalla saanut kauniin. Pitäisi siis aina tutkia vähän tarkemmin, kun vanhassa talossa remontoi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna! Älä muuta sano, kyllä kannattais tosiaan tutkia alustat paremmin ennen kuin tekee mitään uusia remppahommia :)

      Poista

Kommentti on aina kiva!