tiistai 16. elokuuta 2016

Sininen kaappilöytö kirpputorilta

Voiko vanhoja kaappeja koskaan olla liikaa?

No varmasti voi mutta minusta tuntuu että ei meillä kuitenkaan.

Tänään työpäivän päätteeksi tein semmosen pikaisen pyrähdyksen kirpputorille ja silmät osuivat tietysti tähän kuvissa vilahtelevaan vanhaan, siniseen kaappiin.

Ajattelin ensin että en mie voi sitä ostaa koska en kertakaikkiaan keksi minne sen laittaisin.

No, siitä empivästä ajatuksesta ehti ehkä kulua 3 minuuttia kun olin jo kännykkä kädessä soittamassa miehelle että voisiks ajaa tänne kirpputorille ja tulla nostamaan yhden kaapin autoon :)

Päätin että kaappi tulee meille ja niinhän se tuli. Isäntä kävi nostamassa sen autoon ja mie maksoin. Tämä kaunotar oli oikeastaan melkein ilmainen sillä hinta oli vain 30 kr.
Mitäs saat nykyaikana rapealla 3 €? Tänään sillä sai kivan kaapin joka on oikein oivallinen paikka kirjojen ja lehtien säilytykseen.

Joku on joskus maalannut kaapin siniseksi ja minusta tuntuu että tällä erää en ole maalaamassa sitä uusiksi. Taidan tykätä kaapista juuri tuollaisena kuin se on. Oven kahva on ehkä ainoa joka pitäis vaihtaa vähemmän näkyväksi.

Tuon kuvissa näkyvän kukkaruukun ostin myös samasta paikasta. Se sopii tuolle vanhalle orkidealle oikein hyvin. Mulla on niitä muutama ja ne kukkivat uudestaan joka vuosi. Orkidea on niin ikävän näköinen silloin kun siinä ei ole kukkia mutta niin hurmaavan kaunis kukkiessaan <3

Mukavaa tiistai-iltaa!

-Tiina










8 kommenttia:

  1. 3 euroa!!! No vau mikä löytö! Ihanan värinenkin. :)

    VastaaPoista
  2. Hieno löytö! Kahvan tosiaan voisi vaihtaa. Nyt se mielestäni "pistää silmään" hiukan.

    VastaaPoista
  3. Siis mitä!? Kolme euroa. Uskomattomia hintoja teilläpäin :) Väri kaunis, kahva ei niin kiva, mutta onneksi helppo vaihtaa!

    VastaaPoista
  4. On teillä kyllä halvat hinnat. Kiva kaappi, kun kahvan vaihtaa ja paljon säilytys tilaa.

    VastaaPoista
  5. Voi kuinka hassua että löysin blogisi unelmien talo & koti lehden kautta ja olet vielä samanlainen kaappifanikin kuin minä,nyt kyllä on kaappikielto :)
    Mutta hassuinta on että olet myös ilmeisesti meän mökkinaapuri lövhedenissä?/Mia

    VastaaPoista

Kommentti on aina kiva!