keskiviikko 3. elokuuta 2016

Boråstapeter Falsterbo II Herba

Hei ja mukavaa keskiviikko-iltaa!

Niin se on lomanjälkeinen työviikko hurahtanut käyntiin ja kolme erittäin kiireistä työpäivää on jo takana.

Nyt mie kuitenkin ajattelin esitellä teille näitä minun ensimmäisen lomaviikon pintaremonttituloksia.

Ensimmäisenä vuorossa on vintin huone jonka ilme ja käyttötarkoitus on vaihdellut kovasti niiden 21 vuoden aikana jonka olemme tässä talossa asuneet. Talo ostettiin juuri samana päivänä kuin meän nuorimmainen lapsi Paulina syntyi, heinäkuussa 1995 ❤

Kun talo ostettiin niin tässä huoneessa oli keittiö.
Ennen vanhaan ihmiset asuivat ja mahtuivat elämään paljon pienemmissä tiloissa kuin mihin me tämän päivän ihmiset olemme tottuneet niinpä talon entiset omistajat olivat laittaneet koko vintin vuokralle.
Tästä syystä myös vintissä oli keittiö joka sai tietysti purkutuomion sillä emmehän me olis kolmen lapsen kanssa muutoin tänne mahtuneet.
Vanhasta keittiöstä säilytimme kuitenkin nuo sivuilla näkyvät korkeat hyllykomerot ja tänäpäivänä minusta on kiva että ne on jäljellä.

Meillä huone oli ensin Paulinan leikki ja nukkumahuoneena ja viime vuosina se oli minun ompeluhuone eikä todellakaan ollut mikään kaunis näky hyllyineen ja ompelutilpehööreineen.
Nyt huone on vähän semmonen hiustenlaitto, meikkaus ja pukeutumishuone. Huonetta voi myös käyttää vaikka askarteluun ja bloggaukseen sillä onhan siellä tuo aivan ihana, vanha kirjoituspöytä.

Pari vuotta sitten mie tein huoneeseen yhden seinän tapetinpaloista ja värinä siihen käytin pelkkää vaaleanharmaata ja valkoista. Jonkin aikaa se näytti aivan kivalta mutta sitten tulin siihen tulokseen että se on minun makuun liian pliisu ja tylsä.
Onneksi eksyin blogiin nimeltä Rautatieläistalo jonka kodin ihanista tapeteista haltioituneena käsitin että miekin tarvin väriä ja kuvioita, myös seinille.

Laitoin tapetit tilaukseen juuri ennen kesäloman alkua ja onneksi ensimmäinen lomaviikko oli ilmojen suhteen aivan onneton joten sinä aikana mie maalasin ja tapetoin vintissä aivanko viimeistä päivää :)

Joten varsågoda!
Tässä tämä huone on nykyisessä asussaan ja jos multa kysytään niin tämmösenä se saa minun mielestä pysyäkin. Tykkään huoneesta, tapeteista ja siellä olevista mööpeleistä niin mahottomasti ja parasta on että huone on sisustettu melkein kokonaan kierrätys, kirpputori ja huutokauppa löydöillä.

-Tiina


















10 kommenttia:

  1. Siis aivan uskomattoman hieno lopputulos! Voisin ottaa tuon huoneen sellaisenaan suoraan meille. Tykkään tykkään! Tapetti on tosi kaunis. :)

    VastaaPoista
  2. Ihana huone! Ja aivan sanattomaksi vetävät nuo kaikki upeat vanhat huonekalut <3

    VastaaPoista
  3. Kyllä, kyllä! Tapetti sopii huoneeseen kauniisti ja vanhat huonekalut näyttävät pirun hyviltä sen edessä ❤ On ilo antaa inspiraatiota!

    VastaaPoista
  4. Kaunis tapetti ja huonekalut sopivat niin hienosti sen kanssa.
    Mukavaa viikonloppua sinne Tornionlaaksoon!

    VastaaPoista
  5. Voi miten kaunista, teillä on ihan mielettömän upeita huonekaluja! Kelpaisivat heti meillekin :D

    VastaaPoista