lauantai 14. maaliskuuta 2015

Unikot kukkivat keittiössä

Oikein mukavaa lauantain alkuiltaa kaikille!

Meillä pohjoisessa on tänään ollut aivan upea ilma. Aurinko on paistanut suurimman osan päivästä ja plusasteita taitaa olla vieläkin rapeat neljä.

Tänään tuli nopsaan piipahdettua erään vanhan tädin kotikirpparilla josta tarttui mukaan vähän uutta, oikeasti vanhaa mööpeliä. Niistä tulee sitten kuvia kun mie olen vähän fiksannut ja maalannut niitä parempaan kuntoon. Miepä voin vähän vinkata että sieltä löytyi oikein erikoisen mallinen kirjoituspöytä, tuoli ja pikkujakkara :)

Viime viikonloppuna kun olimme miehen kans mökillä niin käväsimä samalla reissulla Torniossa ja tietenkin parilla kirpparilla.
Tositorilta mie ostin 2,5 metrin palan käyttämätöntä Marimekon vihreää Unikko-kangasta. Hintaa palasella oli 30 € joka oli minun mielestä edullinen sillä normaali metrihinta on 37 €. Kankaasta mie ompelin keittiöön uuden kapan ja seinälle uuden seinävaatteen. Siihen menikin koko pala sillä senttiäkään siitä ei jäänyt yli :)

Keittiö sai taas niin raikkaan ilmeen kun punaiset verhokapat lähtivät kaappiin odottamaan ensi joulua.

Eilenhän oli perjantai 13 päivä, joidenkin mielestä pelottava päivä mutta ei ainakaan meän perheessä sillä meillä oli erään tärkeän henkilön syntymäpäivät kuten henkilö itse mainitsi vähän hienovaraisesti jo monta päivää etukäteen :)
No, synttärit olivat rakkaan aviomieheni, kokonaiset 48 vuotta tuli herralla mittariin.

Miepä alan tässä jälleen valmistautumaan töihin lähtöön sillä yövuoro kutsuu.
Huomenna mie ajattelin vastata yhteen haasteista joita mie olen viimeaikoina saanut.

-Tiina










12 kommenttia:

  1. Kyllä tulikin keväinen keittiö. Onnittelut siipallesi :)
    Aurinkoista viikonloppua.

    VastaaPoista
  2. Olipas hyvä kangaslöytö! Sopii hyvin keittiösi tyyliin.

    VastaaPoista
  3. Ihana kangaslöytö. Minulla tuosta samaisesta kankaasta yksi suosituimmista pöytäliinoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anni! Mie haluaisin kans suuren liinan keittiönpöydälle jostakin ihanasta Marimekon kankaasta :)

      Poista
  4. Oo miten teillä on keväisen raikas sisustus! Tykkään! Onnea synttärisankarille :)

    VastaaPoista
  5. Hyvä löytö :) Tulipa kesäinen fiilis ja viherkasvit tuopii myös niin kesäisen tunnelman. Kiva tuo pöytälamppu, onko -50 luvulta? Pitäis itekki hakea vähän viherjuttuja kotia. Pitäis aloittaa kohta pääsiäisaskartelut, löysin hauskan idean instasta. Laitan sitten blogiini muillekki, helppo kuuleman tehä :) Nyt jalkapallo turnaukseen kattoon tytön peliä. Onnea sinne hellullesi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie tykkään kans tuosta vihreydestä nyt kun on vielä niin lumista ulkona. Tuo lamppu on kirppislöytö ja mie tiän vain että se on ruotsalaisen Luxuksen mutta en sitä että kuinka vanha se on. Hellu kiittää onnitteluista :)

      Poista

Kommentti on aina kiva!