Näytetään tekstit, joissa on tunniste Matkoilla. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Matkoilla. Näytä kaikki tekstit

torstai 30. heinäkuuta 2015

Kierrätystä ja kirpputoreja eteläruotsissa

God morgon!

Tässä postauksessa mie ajattelin verrata vähän suomen ja ruotsin kirppiksien ja kierrätyksien hinta-laatu suhdetta.

Suomen puolella kun kiertelee kirppiksiä niin kovin usein tavara on melko huonokuntoista mutta silti niistä pyydetään kovia hintoja.

Monet kirpputoreista ovat myös niin hirveän sekaisia.
Se johtuu varmaan siitä että kun hinta on liian kova tai tuote on oikeastaan enemmän roskiin kuin kirppikselle myytäväksi sopiva jonka seurauksena tavaran määrä vain kasvaa ja sekasorto on taattu.

Juuri tämmösten sekasotku kirppiksien pöydät taitaa olla suurimmaksi osaksi täynnä itse omistajan sinne haalimaa tavaraa. Eihän siellä pysty edes koskaan siivoamaan joten tuskinpa kukaan semmosesta haluaa vuokrata itselleen myyntipöytää.

Eteläruotsissa ollessamme tuli kierreltyä paljon erilaisia kirpputoreja, kierrätyksiä ja hyväntekeväisyys ketjujen myymälöitä. Myymälät ovat suurimmaksi osaksi tosi siistejä, tavarat on asetettu selkeästi esille ja varsinkin myytävistä huonekaluista on monesti tehty nättiä ryhmiä.

Esimerkiksi Linköpingin kaupungissa tavaroiden, etenkin huonekalujen hyvä kunto, laatu ja hyvät hinnat saivat minun ja serkkuni Sannan päät pyörimään. Astioista pyydetään kyllä sielläkin joskus kohtuuttoman korkeita hintoja, etenkin jos pohjassa lukee Arabia tai Rörstrand. Taulut oli mielestäni myös hinnoiteltu melko korkealle mutta hyväkuntoisia retrokaappeja ja lipastoja olis löytynyt vaikka kuinka monta ja suurin osa erittäin passelein hinnoin.

Jos tuonne muuttais vaikka pohjoisesta niin ei todellakaan tarvis eikä edes kannattais raahata mukanaan yhtään huonekalua. Koko kodin sais takuuvarmasti koottua kasaan pelkästään ostamalla käytettyjä huonekaluja. Kodin sisustukselle ei tulisi kovin korkeaa hintaa ja siitä sais ainakin erilaisen ja minun mielestäni erittäin kauniin.

Mulla oikein sydämeen sattui kun sain nähdä nuo kaikki ihanat retrokaapit, hyllyt ja lipastot tietäen että yhtään niistä en mukaani pohjoiseen tule saamaan...

Pitäiskö juuri muuttaa eteläruotsiin asumaan, no eihän sitä koskaan tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan...

Seuraavassa postauksessa näkyy sitten tyttären tuleva koti valmiina :)

PS: Pahoittelut kuvien laadusta. Mie olen napsinut ne kännykällä ja koska tiloissa oli melko hämärää niin nämä kuvat on nyt vähän tylsän näkösiä.

-Tiina











Alla olevat kuvat tulevat liikkeestä nimeltään Nostalgimix joka sijaitsee Linköpingissä. Se on pieni ja ihastuttava kauppa jossa paljon vanhaa tavaraa.

Nostalgimix

Ihania vanhoja leikkikaluja


Kiva kokoelma vanhoja pakkauksia




Hieno nojatuoli ja ompelujakkara


tiistai 28. heinäkuuta 2015

Roadtrip osa 2.

Kun saavuimme Turkuun jäi meillä vielä hetki aikaa ennen kuin laiva Tukholmaan lähtisi.

Met kävelimä Sannan kans Turunlinnan ympärillä joka oli ikävä kyllä juuri sulkenut ovensa siltä päivältä joten sisälle ei päästy.

Turunlinnaa ulkopuolelta sekä puistossa olevia kauniita perennaistutuksia täytyi tietysti kuvata.

Laivamatka oli sumuinen ja sateinen joten nämä muutamat väliltä nappaamani kuvat ovat kyllä sen näkösiäkin.

Me olimme perillä Tukholmassa jo aamulla varhain joten siinä samassa matkaa jatkettiin kuopuksen tulevaan yliopistokaupunkiin eli Linköpingiin.
Linköpingin yliopistossa logopediksi luki myös meän vanhin tyttö. Koulu kesti 4 vuotta eli yhtä kauan kuin kuopuksenkin valitsema linja.

Meän kohteena oli neitin tuleva asunto ja sen remontointi 4-hengen voimin.

Siinäpä haastetta kerrakseen neljälle aikuiselle kun asunto on 36 neliön yksiö jossa ei vielä ole muita huonekaluja kuin kaksi pinnatuolia, yöpöytä sekä pieni sohvapöytä. Nukkumapaikkana kaikkia odotti siis lattia :)

Seuraavassa postauksessa onkin sitten kuvia tyttären asunnosta semmoisena kuin se entisillä asukkailla oli.

-Tiina

Turunlinna





Puiston kauniit perennaistutukset






Saaristossa on kyllä kauniita huviloita



Kohta ollaan perillä Tukholmassa



Aamuvarhaista Tukholmaa liikkuvasta autosta kuvattuna




maanantai 27. heinäkuuta 2015

Roadtrip osa 1.

Heissan!

Mulla alkoi viimeinen lomaviikko ja ulkona on kaikkea muuta kuin aurinkoista jälleen kerran. Siellä on niin synkkää ja sateista että valot päällä saapi olla sisälläkin koko päivän. No, ei anneta sen masentaa vaan tervetuloa mukaan meän pikku reissuun näin kuvien välityksellä!

Toissa viikon perjantaina alkoi meän roadtrip jolla olivat minun lisäksi mieheni, serkkuni Sanna ja hänen miehensä Marko. Kotiin tultiin toissa päivänä eli varhain lauantai-aamuna. Meän reissu kesti siis rapean viikon josta alkupää ajettiin autolla pohjoisesta suomenpuolta Turkuun, sieltä laivalla yli Tukholmaan ja kotiin ajettiin autolla läpi koko pitkä ruotsin maa etelästä pohjoiseen.

Perjantaisena kohteena oli Uurainen ja Palsanmäen huutokauppa.
No, perille päästyämme näimme heti että sinnehän olis pitänyt tulla monta tuntia ennen huutokaupan alkua jos olis halunnut saada autolle parkkipaikan tai että olis mahtunut sisätiloihin missä huutokauppa pidetään. Tila näyttää tv-ruudusta katsottuna paljon isommalta kuin mitä se oikeasti on. Porukkaa oli niin paljon että ei oikeastaan pystynyt liikkumaan edes ulkona...

Me Sannan kans kuitenkin jonotettiin PIIITKÄ jono että saatiin kierrettyä sisällä kierros missä näki kaikki huutokaupattava tavara. Siellä ei ollut kertakaikkisesti mitään mitä olisin edes halunnut huutaa joten seisoskeltiin ulkona sateessa jonkin aikaa, miehet osti makkaroita joita myös remontti Markku oli myymässä ja sitten jatkui meän roadtrip.

Seuraava kohde oli Tuuri jonne jäimme yöpymään hotelli Onnentähteen ja täytyypä sanoa että ainakaan mie en ole koskaan yöpynyt nuin hienossa hotellihuoneessa. Keskisen kaupassa oli tietenkin pakko käydä ja onhan siellä tavaraa. Minua ja Sannaa houkutti eniten kangasosasto jossa met hypistelimä Vallilan kankaita ja tulipa niitä sieltä ostettua muutama metri matkaanki.

Tässä muutama kuva matkan varrelta ja enpä voi muuta sanoa ko että herranjestas sentään missä palatsissa se Keskisen Vesa asustelee. Talohan ei muuten ole minun tyylinen ollenkaan enkä ikinä haluais asua semmosessa mutta onhan se päheän näkönen, aivanko jossaki ulkomailla :)

Eipä muuta kuin mukavaa alkanutta viikkoa!

-Tiina