Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesä. Näytä kaikki tekstit

tiistai 30. heinäkuuta 2019

Kesäloma 2019

Niin meni vuoden 2019 neljän viikon kesäloma. Alkuloma oli tosi kylmä mutta onneksi saatiin nauttia viimeisellä lomaviikolla oikein kunnon helteistä. Niin kuuma oli että tuntui että olis oltu lomalla ulkomailla eikä Tornionjokilaaksossa.

Tänä vuonna olimme ensimmäistä kertaa vuosikausiin miehen kanssa samaan aikaan lomalla ja koko loma vietettiin perheen ja meän ihanan 2 vuotiaan lapsenlapsen Oscarin kanssa <3

Olimmepa jopa isännän kanssa lapsenvahtina Oscarille kokonaisen viikon kun mamma ja pappa piipahtivat Turkin Alanyan lämmössä.

Montaa yötä ei loman aikana oltu kotona sillä tämä loma vietettiin melkein kokonaan mökillä.
Siellä me olema olleet koko konkkaronkka mukaan luettuna tyttären kissat sekä meän koiravanhus
ja hyvin meni sillä kyllä sopu sijaa antaa :)

Nyt on kaikki lapset palanneet omiin koteihinsa ja mie olen ollut jo kokonaiset kaksi päivää töissä.
Muun ajan mie olen pyörittänyt pyykkiä sillä petivehkeitä ja pyyhkeitä piisaa kun on ollut iso porukka koolla. Onneksi mie tykkään pyykkäämisestä ja puhtaan pyykin viikkaamisesta.

Onpas tämä muuten minun ensimmäinen blogipostaus pitkään aikaan. Taidanpa tehdä lähiaikoina uudenkin postauksen sillä mie sain aloitettua alkukesästä mökin lattioiden maalauksen josta tuli niin hyvä. Taidan näyttää kuvia siitä projektista teillekin.

Nyt ei muuta kuin hyvää yötä ja kauniita unia <3

-Tiina


























lauantai 1. elokuuta 2015

Heipat heinäkuulle ja tervetulot elokuulle!

Äkkiä meni heinäkuu, helteet jäivät tulematta ja nuo vähäisetkin aurinkotunnit ovat olleet täydellisesti kortilla. Ihana oli kuitenkin nähä lapsukaisia kun he nopsaan piipahtivat kotona täällä pohjoisessa <3

Maanantaina alkaa taas työt ja täytyypä sanoa että enpä ole ollut koskaan neljän viikon kesäloman jäljiltä näin kalpea :)

Hiuksetkaan eivät ole edellisen kampaamokäynnin jälkeen vaalenneet himpunkaan vertaa. Normaalisti minun hiukset ovat kesän jäljiltä melkeinpä liian vaaleat joten täytyy varmaan kohta tilata uusi aika kampaamoon.

Mie toivon kuitenkin että vielä elokuussa olis mukavan aurinkoisia ilmoja. Sais niistä ainakin nauttia viikonloppuisin ja onhan se paljon mukavampi herätä aamulla töihinkin kun aurinko paistaa sen sijaan kuin että sataa kaatamalla vettä.

Kivaa lauantaipäivää sekä juuri alkanutta elokuuta!

-Tiina






lauantai 18. heinäkuuta 2015

Kesäluonto

Kesä 2015 ei taatusti tule jäämään kenenkään mieleen erityisen aurinkoisena tai lämpimänä.

Kesäaika muuten saa ainakin minusta esille semmosen pienoisen luontokuvaajan. Luonnon vihreys ja kaikki kukkivat kukat saavat ainakin minut kaivamaan kameran esille.

Miehen kans kun ollaan ajelemassa tuolla maantiella niin mie huudahdan aina tuon tuostakin että voi että, nyt olis niin hieno kohta ottaa kuva, olispa turvallinen paikka mihin vois parkkeerata auton. No, suurimmaksi osaksi semmosta ei ole ilman vaaraa että jää auton alle tai on muuten vain kiire ettei ehdi pysähtelemään.

Onneksi kuvia voi napsia omasta pihapiiristäkin vaikkei se mikään suuri oliskaan. Aina löytyy joku kohta mistä voi kuvan nappasta ja leikkiä luontokuvaajaa :)

-Tiina
























torstai 9. heinäkuuta 2015

Kesän ensimmäinen huutokauppa

No hei taas pitkästä aikaa!

Minun ensimmäinen lomaviikko on meneillään ja ilmat ei tosiaankaan näytä parhaita puoliaan...

No ei se mittään, kyllä sitä tekemistä löytyy sisätiloissakin. Mie olen vienyt kirpparille tavaraa ja vaatetta myyntiin ja paikallisen FB-kirppiksen kauttakin olen myynyt vähän sitä sun tätä.

Vanhin tyttökin on tullut lomille kotia ja poikakin pitäis tulla tässä viikonlopun aikana. Ihanaa!

Nämä kuvat ovat viime viikonlopulta jolloin pääsin käymään tämän vuoden ensimmäisessä huutokaupassa joka oli ruotsin puolella. Siellä vierähti nelisen tuntia ja sääskensyömiä tuli niin monta että ei niitä jaksanu ees laskea, unohtui nimittäin OFF:it kotia...
Mutta hauskaa siellä oli muuten ja tulipa sieltä kotiin viemistäkin sen verran että peräkärryä tarvittiin. Löydöistä lisää sitten myöhemmin.

PS. Toivottavasti tämä ei jäänyt kesän ainoaksi huutokaupaksi :)

-Tiina