maanantai 25. joulukuuta 2017

Jouluaatto 2017

Mikä muu aika onkaan parempi kuin joulunaika päättää blogitauko.

Eli oikein hyvää ja rauhallista joulunaikaa teille kaikille ❤

Meän jouluaatto meni oikein hienosti kuuden aikuisen ja pienen tonttupoika Oscarin voimin. Puolen vuoden ikäistä pikkumiestä kiinnostivat lahjapaketeissa vain koristenauhat. Pakettien sisään oli kätkeytynyt oikea muumivaatekavalkadi. Pyjamia ja bodyja löytyi vaikka kuinka monta, kaikki onneksi eri kuvioilla. Mie nauroin Petralle että tuolla vaatemäärällä vois melkein perustaa lastenvaateliikkeen :)

Nuoriso on lähdössä illalla juhlimaan ja me jäämme isännän kans Oscarille lapsenvahdeiksi.  On niin hauska kuunnella kun siskokset meikkaavat yhdessä ja keskustelevat täydellisen silmämeikin tekemisestä.

Mie niin nautin siitä kun kaikki lapset ovat käymässä kotona. Porukasta jäi puuttumaan toinen vävypojista sekä nuoremman tyttären Lynx -kissa joka jäi kotiin.

Nyt ei muuta kuin mukavaa joulunpäivän jatkoa!

-Tiina
Mummon pieni rakas keinuhepan kyydissä ❤

Aattoaamun riisipuuro ja sekahedelmäkiisseli





Paulina teki jälkkäriksi vaahtokarkkitonttujen makuisen pannacotan

Pikku Oscar päällyspaitaan ja rusettiin pukeutuneena Petra-mamman, Janne-enon ja Paulina-tädin kanssa


Petran tekemä ihanan jouluinen prinsessakakku jonka täytteenä sahramivaniljakreemi ja kuningatarhillo

Petra, Niklas ja Oscar

Kaikkea täytyy maistaa ja nyt olivat vuorossa lahjapakettien narut


2 kommenttia:

  1. Hauska, että olet palannut takaisin! Ihania joulutunnelmia välittyi kyllä kuvistasi ja onhan tuo pieni ihmisentaimi suloinen. Onneksi olkoon mummoudesta näin myöhästyneesti!

    VastaaPoista

Kommentti on aina kiva!