torstai 6. heinäkuuta 2017

Rottinkia kirpparilta

Hellou!

Kesälomalaisten kesäkelit on kyllä nyt tipotiessään. Tuuli on melkein myrskyluokkaa ja lämpöä ulkona on kokonaiset 10 astetta. Tämä astemäärä on kuitenkin aivan tyydyttävä sillä eilen illalla meän mittari näytti vain neljää lämpöastetta.
Se alkaa jo olemaan heinäkuun lämpötilaksi pikkusen liian vähän. Takkaa on lämmitetty kovasti että täällä mökillä tarkenis. Villafiltit ja villasukat on kovassa käytössä ja lämpöpuhallinta on täytynyt pitää päällä ajottain puhaltamassa lisälämpöä.

Eilen kun tuo ilma oli niin kurja oli pienen kirppiskierroksen aika. Enpä mie nyt mithään niin hirveän isoja löytöjä sieltä tehnyt mutta jotakin pientä kumminkin. Näissä kuvissa komeilee toinen löydöistä sillä ostin kaksi samanlaista rottinkituolia.
Siroja, matalan mallisia ja melko hyväkuntoisia. Nämä ovat selvästi olleet käytössä kuivassa mutta aurinkoisessa tilassa. Mahdollisesti jollain kuistilla tai lasitetulla terassilla. Luulisin tuolien olevan jostain 80-90 luvulta.

Tuoleissa oli kuviokankaiset pehmusteet pepun alle ja selän taakse mutta mie revin ne irti. Olivat niin auringon haalistamia ja likaisia. Pepun alle ajattelin ommella uudet pehmusteet jos siltä tuntuu että tuolit sellaiset tarvitsevat.
Nyt asetin päälle lampaantaljan joka myös sopii siihen aivan mainiosti.

Tuolit löytyivät Haaparannalta ja hintaa niillä oli huokeat 70 kr/kpl.

Kuvista te näette selvästi kuinka hurjan kulunut ja tummunut tämä meän mökin lautalattia on. Isäntä kävi eilen hakemassa värilastuja maalikaupasta sillä tarkoitus olisi maalata mökin lattiat vaaleanharmaiksi.
Ei ole helppo valinta sillä harmaita sävyjä oli niin hurjan monta joten pää on kohta sekaisin kun yrittää miettiä sopivaa sävyä.
Jos jollakin on vinkata hyvää vaaleanharmaata sävyä lattiaan niin vinkatkaa ihmeessä.

Mukavaa torstainjatkoa!

-Tiina






7 kommenttia:

  1. Kaunis harmaa sävy, liuotinohenteinen tosin, mutta vastaavasti peittävä ja kestävä on Betoluxin TVT 1952. Meillä maalattiin makkari en lattiat sillä ja ollaan enemmän kuin tyytyväisiä.

    VastaaPoista
  2. Hieno tuoli! 😊 Meidän keittiön lattiassa on ihana vaaleanharmaa sävy. Sävykoodia en juuri nyt muista, mutta se löytyy kyllä blogistani. 😊

    VastaaPoista
  3. Meillä ei ole lattia kovinkaan tumma, mutta seinien maalausta valkoiseksi ollaan harkittu jo monta vuotta, siis harkittu!
    Harmaana tuo lattia tuleekin olemaan aivan ihana!

    VastaaPoista
  4. On aivan uskomattoman kylmät kelit olheet. Onneksi tänään ollut vähän lämpimämpää. Vietettiin tänään ulkona Oonan ja OOnan kaverin synkkäreitä. kumpikin kylläkin tammikuussa syntyneet, mutta neiti kyseli talvella että voiko pitää joskus kesällä. mie, että tottakait...aivan sama koska ne oikeastaan pittää. Ite olen kesällä syntynyt ja minusta kesä kemut on aina kivoja. No, mulla on tämä yksi hyvä harmaa sävy, jota olen meillä käyttänyt olohuoneen ja yläkerran aulan tehosteena sekä keittiön laminaatti tasot olen sillä myös maalannut. Ei taita siniseen eikä vihreään. Lopullinen väri tulee esille kun on maalannut pari kertaa ja kun maali on kuivunut eli Ncs s 1502-y50r. Betolux aqua on vesiohenteinen lattiamaali ja löytyy samaa sarjaa myös pohjamaalina, näillä maalasin myös keittiön laminaattitasot. Löytyy blogistani kuvia keittiön laminaatti tason maalauksesta. Taitaa olla otsikolla laminaatin maalaus :)

    VastaaPoista
  5. Kauniilta näyttää, ja tosi ihana uusi blogituttavuus :). Meni seurantalistalle heti! Lämpöistä heinäkuuta sinne pohjoiseen :)

    VastaaPoista
  6. Voi miten kivoja kuvia ja hieno tuo tuoli!! Sitä ei ikinä tiedä millaisia aarteita sitä vastaan tuleekaan:)) Mukavaa elokuun jatkoa sinne🌸

    VastaaPoista

Kommentti on aina kiva!