torstai 11. elokuuta 2016

Vintagetakki kirpputorilta

Tämän blogin takaa löytyy nainen joka tykkää vaatteista, kengistä, laukuista, koruista ja meikeistä. Joskus 80 -luvun lopulla, ennen kuin meillä oli lapsia niin olin kova ostelemaan itselle uusia vaatteita ja kenkiä. Joka kuukausi taisi palkasta mennä aika kiva summa tällaisiin hienouksiin.

Onneksi järki tuli mukaan kuvioihin kun lapset näkivät päivänvalon ja lasten vaate ja kenkähankinnat olivat tietysti aina ensisijalla ❤ Itselle tuli hankittua uutta päällepantavaa vasta sitten kun oli aivan pakko.

Tänä päivänä kun lapset ovat jo omillaan niin mie voin ostaa itselle uusia vaatteita silloin kun tarve vaatii. Mutta en ole enää läheskään yhtä kova shoppailemaan enkä juokse vaateliikkeissä edes joka kuukausi uutuuksia kurkkimassa. Ostoskeskuksiin lähteminen tuntuu paremminkin tervanjuonnilta. En tykkää sovittaa vaatteita pätkän vertaa joten suurimmaksi osaksi arvioin sopivan koon ja ostan vaatteen summan mutikassa (niin kuin ainakin meillä Tornionlaaksossa sanotaan).

Kirpputoreilla sen sijaan tykkään hypistellä oikeasti vanhoja vaatteita ja kankaita <3

Tänään kävin töidenpäätteeksi kirpparilla ja olin jo lähdössä sieltä pois kun en löytänyt mitään mieleistä. Sitten silmäni osuivat vaaterekissä johonkin hehkuvan turkoosiin. Lähdin tutkimaan mikä siellä niin kauniisti hohti ja himputti soikoon, sehän oli 60-70 -luvun ruotsalainen a-linjainen ja polvipituinen syys/kevät -takki.
Otin takin henkarista ja vetasin sen päälleeni ja sehän sopi mulle.
Kysyin miesmyyjältä että paljonko takki maksaa? Olin lähtenyt niin pienillä käteisvaroilla joten olin varautunut siihen että joudun lähtemään pankkiautomaatille hakemaan lisää rahaa.
Miesmyyjä sanoi takin maksavan 20 kr, siis rapeat 2 € ja sen verran löytyi myös minun lompsasta.

Takki on aivan uuden veroinen, kauniin värinen ja hillitysti kuvioitu. Ikävä kyllä nämä kuvat eivät tee takille oikeutta sillä se on luonnossa vielä kauniimpi.

Olin niin onnellinen takkilöydöstä että laitoin takin päälle ulos kävellessäni. Kirpparin naismyyjä katsoi minua silmät pyöreänä ja kysyi mieskolleegaltaan että missä meillä tuomonen takki on ollut ja koska se oli tullut myyntiin? Pettymys paistoi selvästi hänen kasvoiltaan sillä luulen että jos hän olisi tiennyt takista niin olisi sen varmaan ostanut itselleen :)

Että tämmöstä shoppailua tänään. Heippa ja mukavaa torstainjatkoa!

-Tiina







10 kommenttia:

  1. Hieno edullinen löytö! Ihanan värinenkin vielä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Viivi! Olin kyllä varautunut siihen että se olis maksanut enemmän :)

      Poista
  2. Vautsi, mikä löytö ja väri passaaki sulle tosi hyvin!
    Millähän kirpparilla sie kävit, mie olen käyny vain siinä Konsumia vastapäätä olevassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari!
      Mie käyn siellä alarautakaupan takana. Jatkat vain mäkeä alas jossa mukulakiviä ja sen pienkone korjaamon/liikkeen takana (nurkan takana) on tämä kirppari. Se on avoinna ti-pe. Tiistaina ja torstaina iltaan asti, enpä mie muuten sinne koskaan ehtiskään :)

      Poista
  3. No oletpas kyllä tehnyt hienon edullisen löydön. Tämä malli on minunkin mieleen ♥

    VastaaPoista
  4. Kiva väri ja upea malli takissa.Sopii varmaan tosi hyvin sulle :) ja mikä edullinen hinta, 2 euroa!!! Nyt on tullu harmittavan vähän käytyä kirppareilla. Ennemmin pitäsi varata pöytä taas, tavaraa kaapit täynnä ja neidilläkin jää aina puolet vaatteista pitämättä. Käyhä kirjautumassa lukijaksi, siellä kiva arvonta luvassa ja kaikki jotka kirjautuu, niin osallistuu automaattisesti aina kaikkiin arvontoihin mitä blogissani on. Voi vaikka antaa lahjaksi, jos itellä ei ole käyttöä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi :) Mie teen kyllä aivan kivoja löytöjä kirpparilta ja välillä taas myyn siellä itte tai lahjoitan tavaraa/vaatteita kierrätykseen.

      Poista
  5. Onpas ihan tosi kaunis ja käy muutes varmaan kantajalleen just eikä melkein <3

    VastaaPoista

Kommentti on aina kiva!