tiistai 30. heinäkuuta 2019

Kesäloma 2019

Niin meni vuoden 2019 neljän viikon kesäloma. Alkuloma oli tosi kylmä mutta onneksi saatiin nauttia viimeisellä lomaviikolla oikein kunnon helteistä. Niin kuuma oli että tuntui että olis oltu lomalla ulkomailla eikä Tornionjokilaaksossa.

Tänä vuonna olimme ensimmäistä kertaa vuosikausiin miehen kanssa samaan aikaan lomalla ja koko loma vietettiin perheen ja meän ihanan 2 vuotiaan lapsenlapsen Oscarin kanssa <3

Olimmepa jopa isännän kanssa lapsenvahtina Oscarille kokonaisen viikon kun mamma ja pappa piipahtivat Turkin Alanyan lämmössä.

Montaa yötä ei loman aikana oltu kotona sillä tämä loma vietettiin melkein kokonaan mökillä.
Siellä me olema olleet koko konkkaronkka mukaan luettuna tyttären kissat sekä meän koiravanhus
ja hyvin meni sillä kyllä sopu sijaa antaa :)

Nyt on kaikki lapset palanneet omiin koteihinsa ja mie olen ollut jo kokonaiset kaksi päivää töissä.
Muun ajan mie olen pyörittänyt pyykkiä sillä petivehkeitä ja pyyhkeitä piisaa kun on ollut iso porukka koolla. Onneksi mie tykkään pyykkäämisestä ja puhtaan pyykin viikkaamisesta.

Onpas tämä muuten minun ensimmäinen blogipostaus pitkään aikaan. Taidanpa tehdä lähiaikoina uudenkin postauksen sillä mie sain aloitettua alkukesästä mökin lattioiden maalauksen josta tuli niin hyvä. Taidan näyttää kuvia siitä projektista teillekin.

Nyt ei muuta kuin hyvää yötä ja kauniita unia <3

-Tiina


























2 kommenttia:

  1. Ihania kesäkuvia! Ihanaa, että lämmintä jaksoa oli myös lomanne. Niitä lämpimiä ja aurinkoisia päiviä tarvitaan, että talvi jaksetaan :) Mökkilomat on ihan parasta lomaa! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia Tarja! Tuo on kyllä niin tosi :)
      Mukavaa viikon jatkoa myös sinne!

      Poista

Kommentti on aina kiva!