keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Joulujuttuja

Viikot vierivät tähän vuoden aikaan aivan extra nopeaa. Aika ei oikein taho riittää kaikelle kivalle mitä vois touhuta näin ennen joulua.

Monet blogit, FB ja Instagram vilisevät toinen toistaan ihanampia jouluisia diy, sisustus ja leivonta juttuja.
Mieki haluaisin mutta kun mie en kertakaikkiaan ehdi ja illalla töiden jälkeen sitä ei enää jaksa.

No, onpa ainaki yksi asia jonka mie ehdin ja jaksan tehdä joka ilta ja se on sytytellä kynttilöitä ja tuikkuja palamaan.
Mie saan kynttilöiden loisteesta energiaa ja muuten vain hyvän mielen <3

Nämä kuvat ovat meän olohuoneesta.
Tuon ison valkean kaapin mie olen huutanut huutokaupasta muutama vuosi sitten. Kaappi maksoi kokonaiset 100 kr ja imaisee sisäänsä paljon tavaraa, sekä tarpeellista että tarpeetonta.
Se oli jo valmiiksi valkea mutta nuo koukerokoristeet olivat kullanvärisiä joten aika monta uutta kerrosta valkeaa maalia mie olen kaapin päälle vetänyt.

Kuvan keinutuoli on "roskalava" löytö.
Se oli alkujaan ruskea ja siitä puuttui yksi pinna. Nyt keinu on maalattu mustaksi ja se pinna siittä puuttuu vieläki mutta ei se haittaa, kyllä se mulle kelpaa :)

Seinällä näkyvä retropeili on viime kesän huutokauppa ostos. Tuon musta/valkean taulun mie olen jo 10 vuotta sitten tuonut kotiin turvaan kun sitä oltiin silloisella työpaikallani heittämässä roskiin. Tykkään siitä vieläkin tosi paljon.

Tunnelmallista iltaa!

-Tiina






7 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia! Valkea kaappi on hieno.
    Ja nuo Iittalan kynttilänjalat on upeita.

    VastaaPoista
  2. Kaunista ja tunnelmallista! Ihanaa iltaa. :)

    VastaaPoista
  3. Kivoja ja edullisia löytöjä olet tehnyt ja sopii hyvin teille. Festivot ovat kivoja. Mieki suurinosan saanut lahjaksi :) Tunnelmallista iltaa sinne!

    VastaaPoista
  4. Kaunista ja ihanan näkönen tuo kynttilärykelmä lipaston päällä<3
    Joo, ei sitä kyllä mahottomia jaksa työpäivän jälkeen tehä, vaikka haluaiski.

    VastaaPoista
  5. Ihania kirppari-ja roskalavalöytöjä. Näimme tänään kirpparilla samantapaisen lipaston kuin tuo sinun, mutta se oli liian iso siihen paikkaan mihin sitä tarvittaisiin. Taulusikin on aivan ihana!

    VastaaPoista

Kommentti on aina kiva!