Tervetuloa kurkkaamaan minun pikkuruiseen ompelunurkkaukseen!
Tämä sijaitsee vintissä, pienessä makuualkovissa. Tähän pieneen tilaan mie olen saanut sovitettua kaiken tarpeellisen mitä nyt kotiompelija ompeluhommissaan tarvitsee.
Tämäkin pikku projekti toteutui nollabudjetilla sillä yhtään uutta mööpeliä tai hyllyä en ole ostanut. Kaikki tarvittava löytyi kotoa jo ennestään. Ompelupöytänä toimii vanha jännänmallinen kirjoituspöytä. Vanhasta kaapin ovesta on tehty lankarullille "teline".
Kirjoituspöydän toisella puolella sijaitseviin hyllyihin mahtuivat kaikki sisustus, ompelu ja askartelukirjat joita mie olen vuosien aikana kerännyt.
Alkovin edessä on ohut verho jonka voi halutessa vetaista eteen jos keskeneräiset ompeluprojektit eivät miellytä silmää.
Vinokaton alla olevassa matalassa tilassa olevissa hyllyissä säilytetään ompelutilpehöörejä. Säilytyslaatikot mie olen tehnyt pällystämällä kenkälaatikoita erilaisilla tapeteilla. Säilykepurkkeja olen myös päällystänyt tapetilla ja niissä asustavat kynät, virkkuukoukut ja sukkapuikot. Lasisiin hillopurkkeihin olen laittanut nappeja. Niiden kannet suhuutin vain ensin hopean värisiksi.
Vanhassa pärekorissa odottaa monta kivaa kangasta vuoroaan päästä joskus ommelluksi.
Vanha klaffipöytä on pienessä tilassa aika kätevä. Klaffin voi näppärästi nostaa ylös jos tarvii lisää tilaa vaikka kankaiden leikkaus vaiheessa tai kaavojen piirtämisessä. Vahakangas suojaa vanhan pöydän pintaa.
Tilasin itselleni tämän ihanan Mekkotehdas kirjan. Tarkoitus olis saada kesäksi ommeltua muutama mekkonen.
Tässä muutama hyllyssäni oleva tilkkutyö -kirja. Näitä on niin mukava aina joskus ottaa esille, istua, selailla ja ihailla kuvia taitavasti tehdyistä tilkkutöistä ja suunnitella että tuommosen miekin joskus teen :)
Nyt ei muuta kuin oikein mukavaa lauantai-illan jatkoa! Meillä pohjoisessa ei ole tänään ollut kuin muutama pakkasaste mutta huomisesta lähtien onkin taas luvattu reilusti kylmempää.
Ompelemisiin!
-Tiina
▪︎ VANHAN TALON JA MÖKIN SISUSTAMISTA ▪︎ VÄRIÄ, RUUTUJA, TAPETTEJA JA KIRPPISLÖYTÖJÄ ▪︎
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ompeluhuone. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ompeluhuone. Näytä kaikki tekstit
lauantai 16. tammikuuta 2016
sunnuntai 22. helmikuuta 2015
Kenkälaatikot hyötykäyttöön
Mie aloitin jo jonkin aikaa sitten projektin missä ompelutilpehöörit olis tarkoitus saada parempaan järjestykseen.
Tähän projektiin mie olen käyttänyt vanhoja kenkälaatikoita joita ainakin Tornion Halpa Hallissa on melkein aina pakkauspöydällä aivan siinä kassojen läheisyydessä. Päällystämiseen mie olen käyttänyt tapetteja, niin uusia kuin aitoja retrotapettejakin. Sisällön merkkaamiseen mie olen käyttänyt dymolla kirjoitettua nimirimpsua, pakkohan se on tietää mistä ne sopivat tilpehöörit löytyy silloin kun niitä tarttee :)
Rauhallista pyhäpäivän jatkoa kaikille!
-Tiina
keskiviikko 19. marraskuuta 2014
Päällystetyt kenkälaatikot
Terveiset täältä lumisesta pohjoisesta taas pitkästä aikaa!
Päivät hurahtavat mennä niin nopeasti että yhtään blogipostaustakaan en ole ehtinyt tehdä yli viikkoon :)
Tässä nyt kuitenkin muutama kuva kenkälaatikoista joita mie innostuin viime viikolla päällystämään.
Nämä on siis aivan tavallisia kenkälaatikoita jotka mie olen joskus ottanut Halpa Hallin pakkauspöydältä mukaan ja jotka mie päällystin tapetin jäännöspaloilla.
Laatikoista tuli oikein kivan näkösiä ja mie järjestelin niihin minun ompelutarvikkeita ja kirjoitin sitten dymolla tekstin että mitä aarteita laatikot sisältävät.
Eipäs tässä muuta kuin että hyvää keskiviikon jatkoa kaikille ja kohtahan se onki viikonloppu taas!

maanantai 10. marraskuuta 2014
Keltainen kuin pääsiäislilja
Heipat vielä näin maanantain myöhäisiltana!
Tähän aikaan pitäis kylläkin olla jo pehkuissa nukkumassa jotta jaksaa aamulla ylös mutta miepä ajattelin ensin tehä tänne postauksen minun viime aikojen
tuherteluista :)
Maalipensseli on heilunut, tapetinpaloja olen liimaillut ja olenpa mie istahtanut viikonloppuna hetkisen ompelukoneen ääressäkin.
Tässä vähän kuvia joissa päätähtenä on väri nimeltä keltainen.
No niin, nyt tämä rouva lähtee hampaiden pesulle ja sänkyyn. God Natt kaikille!

Vanhasta kierrätyksestä ostamastani lampusta tuli tosi hauska keltaisen maalin ja Marimekon kankaan avulla. |
Vanha muistitaulu sai uuden maalin ja tapetinpaloja koristeeksi. |
Vanhasta lipastosta tuli mustavalkoinen. |
Ja vanha ruotsalainen pinnatuoli sai keltaisen maalin. |
Vanhasta keittiökaapin ovesta tuli seinäteline lankarullille. |
maanantai 6. lokakuuta 2014
Design Carl Thore retrovalaisin
Tämä vihreä retrovalaisin mulla on ollut jo varmaan yli vuoden varastossa odottamassa että keksisin sille paikan. Mie ostin sen Haaparannan kirppikseltä ja maksoin siitä muistaakseni 50 kr.
No viime viikolla löytyi valaisimelle vihdoin oma paikka. Mies asensi sen ompeluhuoneen kattoon ja se sopii sinne mielestäni oikein hyvin. Siellä se nyt asustaa stringhyllyn, retron kirjoituspöydän ja lehtitelineen kanssa ja antaa valoa mulle jos mie innostuisin vaikka keinutuolissa istuskelemaan ja vähän samalla virkkaamaan :)
Kuvissa näkyy myös muutama uusi pöllötyyny jotka mie ompelin viime viikolla.

perjantai 12. syyskuuta 2014
Keinutuoli on valmis!
Huomenta!
Tässä tulee muutama kuva meän vintistä, minun ompeluhuoneesta / tyttären meikkaushuoneesta johon siis keinutuoli on muuttanut asumaan. Nyt se on mustaksi maalattu ja sopii retro kirjoituspöydän, stringhyllyn ja tuon kirppikseltä löytyneen pöytä/lehtitelineen kaveriksi oikein hyvin.
Mie tein uuden tyynyn Marimekon Tuuli-kankaasta joka saa nyt istuskella keinutuolin sylissä :)
Tässä siis vain osa ompeluhuoneesta, sais nähdä olisko se ompelupöytä hyllyineen joskus siinä kunnossa että mie kehtaisin ottaa kuvia sieltäkin...
Hyvää viikonloppua kaikille!
Meillä pohjoisessa näyttää päivästä tulevan kirkas ja aurinkoinen!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)