sunnuntai 16. joulukuuta 2018

Joulutortut

Jos olivat edellisen postauksen Luciapullat ruotsalainen traditio niin taitavat olla joulutortut vahvasti suomalainen.

Tämmösenä suomen ja ruotsin rajalla kasvaneena ja elävällä on niin hieno asia että voi napata molemmista ne parhaat asiat.

Tykkään myös joulutortuista, niin no ei taida olla montakaan leivonnaista mistä mie en tykkäis ☺

Torttuja leivoin eilen ja hoksasin siinä sitten kun tortut oli paistettuina, ulkona oli kauniin lumista ja vielä hieman valoakin että nappaanpa kuvan tortuista ulkosalla.

Olisittepa nähneet minkälainen ilmestys pihalla juoksi torttutarjotin kädessä ja kamera kaulassa.
Isännän korkeavartiset talvikengät, noin viisi numeroa liian isot jalassa, puna/valko pallonen marimekon tunika päällä ja kaiken kruunasi harmaa, paksu kaulaliina.
Hulluksihan ihmiset varmaan luulivat mutta mitä sitä ei kuvan eteen tekis.
Juoksee lumihangessa kahdenkymmenen asteen pakkasessa torttutarjotin kädessä.
Ja kuvasta tuli minusta hieno!

Mukavaa kolmatta adventtia!
Kohta on joulu ❤

-Tiina






2 kommenttia:

  1. Hahaa, mitäpä sitä ei tosiaan kuvan eteen tekis, me bloggaajat ainakin sen tiämä :)
    Hieno kuva tuli et turhaan laukkonu siellä. Torttuja on tehty tääläki.
    Ihanaa joulunootusta sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari! Onhan sitä aika pöksy mutta sitä tullee vain niin iloiseksi ko saapi hyvän kuvan aikaseksi :) Ihanaa joulunalusviikkoa sinne naapurikylhään <3

      Poista

Kommentti on aina kiva!