sunnuntai 23. syyskuuta 2018

Vintin porrastasanteen makeover

Kivaa pyhäiltaa kaikille tänne kurkkaaville!

On taas korkea aika herätellä tätä blogia henkiin. Instagramin puolelta minut löytää nimellä @tiina_mynordicmix ja siellä mie olen ahkera tekemään päivityksiä mutta nyt mie aion skarpata myös blogin päivitysten kans.

Mitäs mie sitten olen touhunnut kesäloman jälkeisen ajan eli heti täydet kaksi kuukautta. No mie olen maalannut, maalannut ja vielä vähän maalannut. Tämä viikko taitaa olla ainut viikko jolloin en ole vielä pensseliä ehtinyt kädessä käyttämään. Tarkoitus olis kyllä vielä tämän illan aikana pikkasen maalata.


Ensimmäisenä mie esittelen meän vintin porrastasanteen. Tämä tila on kokenut niin suuren muutoksen että sitä on hankala sanoin kuvata. Mie aloitin maalausurakan maalaamalla kahteen kertaan vintin rappuset. Väriksi mie valitsin lämpimän harmaan sävyn. Aiemmin nuo rappuset oli kaksiväriset, taustat ja sivut olivat valkeat ja askeleet puunväriset. Nyt ne on kokonaan harmaat ja näyttävät nyt oikein siistiltä.


Porrastasanne oli aiemmin minun henkarivaatteiden, korujen ja käsilaukkujen säilytyspaikka. Koko tasanne oli siis aikanen sekamelska ja minusta alkoi tuntumaan että nyt on tarpeen tehä asialle jotakin. Miehän halusin että tulee hyvä ja miellyttävä tunne vastaan kun kiipeää vintin raput ylös.


Nyt on mukava kiivetä vinttiin sillä tuo vanha rottinkituoli yhdessä vanhan ja siron jalkalampun kanssa (molemmat kirppislöytöjä) tuovat pieneen tilaan mukavan keveän tunnelman. Ainahan jotakin uutta myös täytyy joukkoon laittaa sillä kaikkea ei ikävä kyllä löydy kirppareilta ja ne uudet ostokset ovat harmaa huopa, rottinkipeili, juuttikorit sekä matto. Retrolipasto, kasviaiheinen taulu sekä viherkasvit löytyivät meiltä jo ennestään.



No sitten niihin maalaushommiin. Tästä tilasta mie maalasin seinät Tikkurilan Laasti sävyllä, parvekkeelle menevän oven joka oli aiemmin väriltään tumma sekä tuon vinokaton alla olevan komeron oven maalasin myös samalla sävyllä. En tietenkään seinämaalilla vaan oikealla oviin soveltuvalla maalilla. Ovilistat saivat myös ylleen samaa Laastia. Laasti on muuten väriltään semmonen miellyttävä "greige" eli harmaan ja beigen sekoitus.



Entäs tuo vanha puulattia sitten, sehän ei ole enää puunvärinen vaan hohtaa raikkaan vaaleana. Mie olen siis aloittanut vintin puulattioiden maalauksen puunvärisistä valkoisiksi. Maalina olen käyttänyt Tikkurilan Betolux Akvaa josta valkoisen sävyä Höyry.



Vintin puulattioista tulee vaaleana niin sievät mutta voi taivas mikä homma. Huonekalujen siirtäminen eestaas huoneesta toiseen on kyllä niin ikävää puuhaa mutta ei auta itkut eikä mutinat, samalla saan siivottua paikat oikein kunnolla.
Onpa tässä muutama mööpeli saanut myös etsiä itselleen uuden kodin sillä huomasin että niitä on tullut haalittua liikaa...
Nätille, vanhoille huonekaluille ei ollut vaikeaa löytää uutta kotia vaan kaikille löyty ostaja heti ja joillekin oli ostajia jonoksi asti.


Tämmöstä mie siis täällä kotona olen iltaisin töiden jälkeen ja viikonloppuisin touhunnut. Ja touhut senkun jatkuu sillä kyllä tässä vuonna 1940 rakennetussa talossa hommia piisaa, ainaki kaikille jotka niitä haluavat tehdä.


Viimeisenä on pari vanhaa kuvaa jossa näkee vähän minkä näkönen tämä tila ennen oli. Mie aloin tietysti niin hopun kanssa maalaushommiin että en ehtinyt ottaa tilasta kunnollisia "ennen" kuvia :)

Mukavaa alkavaa uutta viikkoa kaikille!

-Tiina



2 kommenttia:

Kommentti on aina kiva!