lauantai 17. maaliskuuta 2018

Retrotäkki pikkumiehelle

Vuosi 2018 ei ole ainakaan meikäläisellä alkanut minään hyvänä kirppisvuotena. 

Ei sen puoleen, en mie ole päässyt kirppareilla kovin paljoa käymäänkään ja niillä kerroilla en ole löytänyt kerta kaikkiaan yhtään mitään.

Kyllä niitä kirppiskierroksia vielä syntyy sillä kun mökkisesonki alkaa ovat yleensä lauantait pyhitettyjä kirppis ja ruokakauppa käynneille.

Viimeksi kun kävin Haaparannalla niin ehdin piipahtamaan PMU Secondhandissa. 
Tila on melko iso joten kävin vain kurkkimassa ne osaset joissa yleensä on semmosta mikä minua kiinnostaa eli huonekalut, valaisimet, kodin tekstiilit ja pikkulasten tilpehöörit.

Ainoana mutta ei suinkaan vähäisimpänä minun käteen tarttui tämä vanha ruotsalainen lasten täkki. Ihanan iloiset värit ja suloinen nallekuvio joten aivan täydellinen pikku Oscarille. 
Ajattelin että täkki on just sopiva mökille pikkumiehen käyttöön. Täkillä ei ollut hintaa kuin 15 kr joten kierrätystä parhaimmillaan.

Alimmaisena kuva Oscarista jossa hänen yllään on muumibody jossa hauska Haisulin kuva. 
Mie ostan pojalle aina kirkkaan värisiä vaatteita sillä olen sitä mieltä että kasvavat lapset tarvitsevat iloa, väriä ja kuvioita elämäänsä ❤

Nyt tämä mummo pistää töpinäksi ja alkaa vaihtamaan sänkyyn puhtaat petivehkeet. 
Kun mies pääsee töistä niin on tarkoitus lähteä käymään Haaparannalla ja Torniossa, 
ties vaikka ehtisin piipahtamaan sinne PMU Secondhandiin :)

Iloista lauantaita kaikille tänne kurkkaaville!

-Tiina







6 kommenttia:

  1. Voi miten kaunis täkki...ja suloinen täkin alle pääsevä nukkuja♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hannele! Kyllä mie niin odotan kesää että saan pikkumiehen pohjoiseen <3

      Poista
  2. Ihana täkki, muistan nuo kuviot jostain :)

    Ihanaa viikonloppua Tiinalle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari <3
      Eikö ole jännä että joillakin on tallessa vielä näin vanhoja tekstiilejä.
      Mukavaa uutta viikoa!

      Poista

Kommentti on aina kiva!