sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Piristävä pilkahdus auringosta

Tänään pohjoisessakin näkyi hetken aikaa jotakin ihanaa ja piristävää.
Taivaalla pilkahti nimittäin aurinko jota ei ole aikoihin nähty.

Heti tuli tunne että hoppua kamera esille jotta ehdin napata tästä harvinaisesta näystä muutaman kuvan.
No, ulos mie en kuitenkaan ehtinyt kuvaamaan mutta kyllä näistä sisäkuvistakin tuli niin paljon parempia tuon pienen valolisän ansiosta.

Aurinko hävisi kyllä yhtä nopeasti kuin mitä oli tullut esillekin mutta toi silti mukavan muistutuksen siitä että valoisammat ajat ovat eessä käsin.

Huomenna alkaa mullakin työt pitkän jouluvapaan jälkeen.
Päivärytmi on kyllä päässyt menemään aika mahtavasti sikin sokin. Yöpaita päällä olen pomppinut puolille päiville, joinakin päivinä on jäänyt hiukset kokonaan harjaamatta ja on oikein saanut miettiä olenkohan harjannut edes hampaitakaan?

Jotakin hyödyllistä olen kuitenkin saanut aikaiseksi. Sain siivottua vaatekaappini hyvään järjestykseen. Sieltä lähti kaksi isoa IKEA:n kassillista kierrätykseen joten kaappiin jäi ainoastaan ne vaatteet joita todella käytän.
Eipä tuota huomiseksi työvaatteiden hakeminen kaapista vaikeuksia sillä kaikki löytyy näppärästi.

Kivaa pyhänjatkoa ja reipasta alkavaa uutta viikkoa ❤

-Tiina








8 kommenttia:

  1. Valoa, missä se oikein on??? Tää pimeys vie niin huumorin. Onneksi kevät tulee hurjalla vauhdilla ja pian aurinko paistaa niinm että aurinkolaseja kaivataan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jepp, kyllä sitä niin odottaa niitä keväisiä ja aurinkoisia kelejä 🌞

      Poista
  2. Kylläpä tuntuki niin piristävältä tuo auringonpaiste. Itte olin töissä juuri silloin, mutta ihailtiin, ko paisto niin komeasti sinne ruottin puolen vaaroihin :)

    Mukavaa pyhä iltaa sullekin sinne ja tsemppiä arjen alotukseen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari!
      Tänhään oli pakko ottaa töitten jälkheen pienet tirsat ko väsytti niin mahottomasti.
      Huomenna on jo onneksi keskiviikko :)

      Poista
  3. Täällä kans kovasti odotellaan aurinkoa ja saa laittaa aurinkolasit päälle. Vähän täälläkin on näyttäytynyt puitten välistä. Mulla alkaa kans tänään varaston siivous ja saa taas kampetta laittaa reilulla kädellä pois. Onneksi jouluna ei tullut pahemmin lisää kamppeita ko oli jokaisella vähät toivomukset :) Ihanaa viikkoa sinne mummolle vai onko se mummi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi ❤
      Kyllä mie olen mummu vain :)
      Minunki pitäis jatkaa tuota siivousprojektia mutta tällä viikolla ei ole oikein ollu ylimääräsiä energioita ko nuo työt alko.
      Mukavaa lauantainjatkoa!

      Poista
  4. Ompas teillä kaunista <3 Ihana tuo tuoli! Mukavaa viikonloppua Sinulle! pssst...blogissani on käynnissä siemen-arvonta, tervetuloa osallistumaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia ❤
      Minun täytyy tulla kurkkaamaan :)
      Mukavaa lauantainjatkoa!

      Poista

Kommentti on aina kiva!