sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Sitruunapiirakka

Pääsiäisenä testasin leipoa ensimmäistä kertaa tätä sitruunapiirakkaa josta tuli niin hyvää että ajattelin jakaa reseptin täällä blogissakin.

Ohje on hyvin yksinkertainen ja se jos mikä on minun juttu. Mie tykkään leipoa semmosta jonka saa tehtyä suhteellisen nopeasti.

Tässä tämän raikkaan sitruunapiirakan resepti:

Pohja:
125 g pehmeää voita
3 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
hyppysellinen suolaa

Täyte:
3 munaa
2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 dl kermaa
2 sitruunan mehu ja raastettu kuori

Kuumenna uuni 200 asteeseen.
Nypi pohjan ainekset taikinaksi ja painele sitten uunivuoan pohjalle jonka annat seisoa kylmässä n. 10 min. Painele pohjaan haarukalla reikiä ja esipaista sitä uunin keskiosassa noin 15 min. Ota vuoka uunista ulos ja laske samalla lämpö 175 asteeseen.
Vatkaa täytteen munat ja sokeri ja lisää loput ainekset sekä sekoita kaikki kunnolla.
Kaada seos esipaistetun pohjan päälle ja paista uunin keskiosassa n. 35 min. Anna piirakan jäähtyä vuoassaan ja laita sen jälkeen vielä kylmään n. tunnin ajaksi.
Tarjoa piirakka kermavaahdon tai vaniljajäätelön kera.

Mukavaa alkavaa uutta viikkoa täältä lumikinosten keskeltä. Kevään tulo näyttää tänä vuonna olevan hirmuisen vaikean takana :)

-Tiina







3 kommenttia:

  1. Voi kun sielä on niin pirtsakan näköistä, keltanen väri on ko aurinko, jota ei tänään täälä meiläpäin ole näkyny.
    Ompa kyllä helppo ohje, häätyy testaila :)

    Mukavia sunnuntai illan vimppoja tunteja sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari ❤ Herranjestas mikä keli meilä on ollu tänhään. Mie kävin just lakasemassa autot esile, päälä oli varmasti 10 cm märkää lunta :)

      Poista
  2. Kylläpä onkin herkullisen näkönen piirakka. Tuota pitääkin kokeilla.

    VastaaPoista

Kommentti on aina kiva!