tiistai 19. huhtikuuta 2016

Musta pinnasohva tuli taloon

Pari viikkoa sitten olin töissä ruokatunnilla ja siinä samalla kun söin niin surffasin kännykällä FB:n paikallisessa osto ja myyntiryhmässä.
Mie harvemmin sorrun ostamaan sieltä mitään koska minun sisustustyyli on kuitenkin enemmän tämmönen vanhoihin mööpeleihin kallistuva ja semmosta on harvemmin sivustolla myytävänä.

No, muutamaa minuuttia aiemmin oli eräs nainen ladannut myyntikuvan tästä mustasta pinnasohvasta johon minun silmät tietysti heti osuivat. Mietin heti että haluaisin meille tuon sohvan mutta tiesin myös että meän kodissa ei sille oikein olis sijaa.
Meni vielä muutama minuutti ja sohva pyöri edelleen mielessä joten kurkkasin että joko ilmoitukseen joku muu oli kommentoinut että ostan. Ei ollut kommentoitu, sohva oli jäljellä ja silloin mie päätin että himputti vieköön, mie ostan sohvan ja teen sille sijan. Sohva on uustuotantoa, hyväkuntoinen, kolmen istuttava ja se maksoi 800 kr.

Se päätyi meän keittiöön ruokapöydän lähettyville. Meän iso, valkea ruokapöytä lähti myyntiin ja löysi uuden kodin. Tilalle tuli vanha klaffipöytä joka meiltä löytyi jo valmiiksi. Se ei ole mikään suuren suuri mutta eipä tuo ole suuri tuo meän köökkikään.
Vanhan pöydän suojaksi laitoin kuviollisen vahakankaan ja lopputulos ei ole pöllömpi. Ruokailutilasta tuli heti värikkäämpi ja hauskempi. Mie tykkään.

Nyt ei muuta kuin heipat sillä mie lähen odottamaan Suomen huutokauppakeisaria alkavaksi.

-Tiina









12 kommenttia:

  1. Tosi kiva sohva! Mä joskus katselin vastaavaa jossain (olisikohan ollut Ellos?), mutta en tiedä minne tuollaisen meillä laittaisin. Joskus olisi kiva saada kuitenkin meillekin vastaava.

    VastaaPoista
  2. On kyllä hieno sohva! Kannatti olla nopeana, olis varmasti menny hetikohta.

    Häätyy tulla joskus teelle ja koeistuhmaan :)

    VastaaPoista
  3. Kivan sohvan olet kyllä löytänyt, sopii hyvin kyllä teille. Oiskohan sohva 50-luvulta? Hauskat käsinojat, kun ei ole kiinni pinnassa :)

    VastaaPoista
  4. Ihana sohva, sopii just teän keittiöön!

    VastaaPoista
  5. Totta, hyvältä näyttää:) Sopii teille todella kauniisti. Olipa hyvä, että teit kaupat ja kyllähän se aina piristää kun vähän muuttaa kodin ilmettä vaikkapa vaihtelemalla kodin kalusteita:)

    VastaaPoista
  6. Aivan ihana sohva. Sopii niin teän keittiöön ♥

    VastaaPoista
  7. Aivan ihastuttava sohva ja sopii kyllä paremmin kuin hyvin teidän köökkiin. Loistava hankinta :)

    VastaaPoista
  8. I H A N A
    juuri sellainen josta olen haaveillut.

    VastaaPoista
  9. Kaunis sohva ja edullinen. Sopii niin kivasti sisustukseenne!

    VastaaPoista