sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Viikonlopun touhuilut

Perjantai-iltana mie innostuin tuhertamaan tapetinpaloista "joulukoristeita".
Liimasin aina kahta eriä tapettia vastakkain ja leikkasin niistä sitten kuvioita jotka ompelin ompelukoneella yhteen.
Näistähän vois tehdä vaikka minkä mallisia, testatkaa, aika ainakin kului nopsaan näitä tehdessä :)

Eilen innostuin sitten ompelemaan olohuoneessa olevalle pienelle jalkarahille uuden päällisen.
Se on ostettu IKEA:sta ja siinä on ollut tummanharmaa päällinen. Nyt ompelin uuden Marimekon vihreästä Tulipunainen kankaasta ja mie kyllä tykkään! Rahi sopii nyt paljon paremmin yhteen huoneessa olevien vanhojen huonekalujen kanssa.

Sitten mie ompelin vielä vanhasta Marimekon ruskeasta Kukkaketo-kankaasta sohvalle tyynynpäällisen joten nyt onkin se kangas sitten loppu. Sohvalle ja keinutuoliin tein vielä Marimekon punaisesta Räsymatosta tyynynpäälliset. Tulee vähän jouluisempi tunnelma huoneeseen joka muuten on melko vihreä.

Eilen illalla leivoin vielä ensimmäiset joulutortut tälle joululle. Hyviä olivat joten taidanpa lähteä kahvinkeittoon ja napsimaan vielä yhden joulutortun. Sitten onkin jo aika alkaa valmistautumaan töihin lähtöön sillä iltavuoro kutsuu.

Oikein mukavaa pyhäpäivänjatkoa teille kaikille, olittepa sitten töissä tai vapaalla!

-Tiina













6 kommenttia:

  1. Kauniita kankaita ja ihanan pirtsakan värisiä!
    Tääläki syöty monta torttua...niin makosia ovat pitkästä aikaa!
    Mukavaa iltavuoroa Tiina<3

    VastaaPoista
  2. Kivoja koristeita ja kankaat :) Jaksamista työhösi :)

    VastaaPoista
  3. Ihanat kankaat! Marimekolla osataan panostaa printteihin.
    Tosi pirtsakat tyynyt ja rahi:)

    VastaaPoista

Kommentti on aina kiva!