torstai 12. kesäkuuta 2014

Kesä on juhlien aikaa

Hei taas pitkästä aikaa!

Täällä pitää sen verran kiirettä että ei ehdi edes blogiin kirjoittamaan. No, nämä kiireen aiheet ovat kovin mieluisia sillä ovathan ne omien lapsien juhlia. 

Viime viikon torstaina ajoimme Uumajaan. Siellä meän poika valmistui yliopistosta civilekonomiksi. Niin se vain neljä opiskeluvuotta hurahti mennä. Paljon onnea Janne! 

Eilen oli vuorossa kuopuksen valmistuminen ylioppilaaksi. Voi sitä nuorten riemua ja iloa :) Paljon onnea meän Paulinalle! Huomenna on sitten ylioppilaiden "studentbal" johon pukeudutaan upeisiin juhla-asuihin. 

Lauantaina on vuorossa Jannen ja Paulinan yhteinen valmistujaisjuhla joten tässä suunnitellaan parasta aikaa voileipäkakkuja sekä täytekakkuja. 

Nyt mie alan kahville joten ei muuta kuin heippa!

-Tiina


Isosisko Petra leipoi ylioppilaalle prinsessakakun.

Meän piika pienenä :)

Uumajassa oli niin nätisti laitetut kukkapenkit kerrostalojen pihalla.

Puu jonka yliopiston opiskelijat olivat täyttäneet kengillä :)

Raparperia joista keitin syltin.


Lauantain juhliin leivotut suklaaleivokset.

8 kommenttia:

  1. Niin ne lapsukiset kasvaa. Onnittelut sankareille ja tietysti koko perheelle. Ihanat leipomukset teillä, namii :)

    VastaaPoista
  2. Onnea molemmille nuorille<3 ison saavutuksen ovat tehneet!
    Onnea myös vanhemmille ja ihania juhlanhetkiä sinne:)

    VastaaPoista
  3. Paljon onnea kummipoika Jannelle niin ja tietenkin Paulinalle. Lauantaina nähdään. Leipomuksia odotetaan vesi kielellä.

    VastaaPoista

Kommentti on aina kiva!