sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Pientä eteisen pintaremonttia

Leppoisaa pyhäiltaa ja oikein hyvää äitienpäivää kaikille suomen äideille ja mummoille.

Miehen äitiä me kävimä tervehtimässä jo eilen kukan ja täytekakun kera. Minun oma äiti asuu ruotsissa ja ruotsin äidit viettävät äitienpäivää vasta toukokuun viimeisenä sunnuntaina.

Nyt kuvia meän eteisen pienestä pintaremontista jonka parissa mie olen häärännyt muutaman päivän.

Meän eteinen on pieni tila johon tullaan suoraan ulko-ovesta ja tästä menevät myös raput vinttiin sekä kellariin. Meillä ei ole minkäänlaisia säilytyskomeroita vaatteille vaan tila on täysin avoin joten se vaatii melkoista järjestyksen pitämistä. Liikaa vaatteita ja kenkiä ei siis tässä eteisessä passaa olla esillä yhtä aikaa.

Eteisessä on ollut tuo valkoiseksi maalattu puolipaneeli jo heti 20 vuotta ja siinä se saa olla jatkossakin. Se minun täytyy vielä maalata kertaalleen valkealla maalilla. Osan paneelin yläpuolella olevista seinistä mie maalasin mintun sävyiseksi, tykkään väristä tosi paljon.
Mökiltä mie toin vanhan puisen hattuhyllyn joka sopii nätisti tuon seinän kans.
Pienen retrolipaston mies on saanut kaveriltaan jolla ei sille ollut enää käyttöä mutta meilläpä on. Lipastoon meni piiloon pipot, hanskat ja lippikset.
Tuo lipasto oli joskus maalattu vauvankakan värisellä ruskealla maalilla joten pakkohan se oli maalata uusiksi ja väri on nyt semmonen mansikkapehmiksen värinen roosa.

Eteinen sai pienellä vaivalla vähän uutta ilmettä ja kuvastaa nyt paremmin meän muutakin huushollia joten olen tyytyväinen :)

-Tiina












5 kommenttia:

  1. Tuo lipasto on suloinen! Ihanaa äitienpäivää <3

    VastaaPoista
  2. Voi kun tulikin nätti. Tykkään tuosta seinän värisävystä. Mikä tuo väri on? Ja lipasto on tietysti soma ♥ Mukavaa viikkoa Tiina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsti! Mie ostin tuon seinämaalin Haaparannan Rustasta ja sen värisävy on Minttu. Mukavaa viikkoa sullekkin ❤

      Poista
  3. Tuo eteinen toivottaa niin tervetulleeksi sisälle astujat että...
    Kaunista.

    VastaaPoista

Kommentti on aina kiva!